Talo sai isännän

Talo sai isännän

Pitkän linjan maalaisliittolais-keskustalainen Paavo Väyrynen saa päättää arvokkaan poliittisen uransa kotimaan politiikassa. Hänen ministerinimityksensä on Keskustan hallituspolitiikan kruunu. Talo sai isännän.

Keskustan kunniapuheenjohtajalla, EU-parlamentaarikko Väyrysellä oli vaikea paikka tehdä valintaa työpaikkojensa välillä. Kotimaan politiikka voitti ja olisi ollut erikoista, jos Keskustalla ei olisi ollut tarjota isännälleen ministerin tehtävää.

Ikävä vain, että vaali tapahtui äänestämällä – mutta äänestäminenhän on kansanvaltaa.

Väyrynen itse on jossakin vaiheessa maininnut iän karttuessa ruvenneensa kiinnostumaan ympäristöpolitiikasta.Ympäristöministeriksi valitun Paula Lehtomäen kanssa varmasti vuorovaikutus toimii niissäkin asioissa ja samalla voi vaihtaa tietoja ja kokemuksia ulkomaankauppa- ja kehitysministerin tehtävien hoitamisesta.

Väyrynen oli eduskuntavaalien ääniharava vaalipiirissään Lapissa. Saadakseen hänet ministeriksi kannattajat olivat valmiita valinnasta tulleessa äänestyksessä luopumaan toisesta osaajastaan eli edellisen hallituksen kuntaministeri Hannes Mannisesta.

Väyrysen valinta ulkomaankauppa- ja kehitysministeriksi oli todellinen voitto pohjoisen ulottuvuuden asioiden eteenpäin viemiseksi. Lappia ja koko Pohjois-Suomea lähellä ovat Venäjän öljy ja Jäämeren kaasukentät, jotka tekevät Muurmanskista suurvaltojen keskuksen.

Tekijää odottanut haaste tulevat olemaan Barentsin toimitukset, jotka ovat paitsi ulkomaankauppaa ja kehitystä myös kahden- ja monenkeskistä ulkopolitiikkaa. Barentsin alue on mahdollisuus suomalaiselle korkealle ammattitaidolle ja asiantuntijuudelle. Mahdollisuuksien hyödyntäminen edellyttää valtion tukemia avauksia.

Väyrynen jos kuka ymmärtää myös pohjoisen rataliikenteen ongelmat ja ministeriönsä tehtäväkuvan mukaisesti niissäkin asioissa hän tulee varmasti katselemaan rajan yli Venäjälle asti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.