Suurnopeusjuna välille Oulu – Kuusamo – Murmansk

Suurnopeusjuna välille Oulu – Kuusamo – Murmansk

Barentsin alueen öljy- ja kaasuvarojen hyödyntämisen ja jo tähän mennessä talousalueista käydyn keskustelun lisäksi on kuvioihin tullut vaikea Pohjoisnavan mannerjalustan omistaminen.

Venäjä on ymmärtänyt arktisten alueiden suuren merkityksen itselleen. Tämä puolestaan merkitsee Murmanskin merkityksen kasvamista ei ainoastaan taloudellisesti vaan myös poliittisesti. Kuvioissa ovat jo tällä hetkellä mukana Venäjän ja Norjan lisäksi Ranska, Yhdysvallat, Tanska, Kanada ja myös Saksa kaasuputken päätesatamana.

Murmanskista on kehittymässä yksi maailman valtakeskuksista.

Entä Suomen mahdollisuudet?

Sallan radan jatkamiseen Venäjän Kantalahteen on Murmanskin alueduuman puheenjohtaja Pavel Sashinov ilmaissut kielteisen kantansa sillä perusteella, että se kilpailisi Murmanskin sataman kanssa. Mutta entä jos radan vaikutus olisikin päinvastainen? Se vilkastuttaisi Murmanskin alueen toimintoja myönteisellä tavalla. Toisaalta Sallan radalle on ajateltu yhteyksiä Venäjän sisämaahan suuntautuvaan liikenteeseen.

Suomen kannattaa jatkaa neuvotteluja Venäjän kanssa Sallan radan jatkamisesta Venäjälle.

Mitä vielä?

Suomessakin on varallisuutta, jolle omistajat eivät näytä löytävän kunnollisia sijoituskohteita. Keski-Euroopan tapaan he voisivat ruveta sijoittamaan rautateihin ja junaliikenteeseen. Suuriin kaupunkirakennuksiin tai huvielämään sijoittamisen sijaan he voisivat ruveta sijoittamaan hyväntekeväisyyteen, mitä junaliikenteen avaaminen Oulun ja Kuusamon välille olisi.

Vähävaraisille ja autottomille junalla matkustaminen olisi todella auttavan käden ojentamista. Mikä ilo olisi körötellä junalla kyläilemään. Linja-autolla matkustamista junakyydin rinnalla ei voi pitää miellyttävänä. Bussiin hajuineen noustaan vain pakon sanelemana. Pitkiä matkoja henkilöautollakin moni vierastaa, ainakin vähänkin huonokuntoinen.

Junaliikenteen myötä Kuusamosta tulisi todellista matkailuseutua, jolla olisi suuria taloudellisia heijastusvaikutuksia koko Pohjois-Suomeen. Myös perinteiset maa- ja metsätalous vahvistuisivat muun elinkeinoelämän vilkastuessa. Sijoittajat näkisivät hyvien töidensä tulokset.

Murmanskilla ja sitä kautta Jäämeren liikenteellä kaasu- ja öljykentiltä kauas Itä-Siperiaan saakka on maailmanpoliittinen merkitys. Taloudellisten etujen vuoksi Suomen tulee olla sinne päin toimellinen, mutta myös poliittisesti on oltava valveilla mitä Pohjoisnavan ympärillä tapahtuu.

Sallan ratahankkeiden lisäksi kannattaa visioida junayhteyttä Oulusta Kuusamon kautta Murmanskiin. Monelle suomalaiselle tulee vesi kielelle jo ajatuksesta päästä junalla Jäämeren rantamille ja jos vielä siitä pääsisi jatkamaan Jäämeren rantoja Murmanskista Norjaan asti. Voisi uneksia leijujunankin kyydistä tuolla välillä. Petsamon ikäväkin on monella suuri.

Nyt vain tulisi saada haravaan kaikki potentiaaliset sijoittajat Kalifornian ja Venäjän väliltä. Suomalaisten rooli alkuun olisi tarttua puhelimeen ja internetiin ja saada rahavirrat puhumaan.

Luotijunaa hitaampaa junaa ei kannata ajatellakaan. Suurnopeusjunat eli luotijunat yhdistävät Keski-Euroopassa ja Itä-Aasiassa suurkaupunkeja ja alueita. Luotijuna Oulun ja Murmanskin välillä olisi vastaavaa alueiden yhteyttä.

2 thoughts on “Suurnopeusjuna välille Oulu – Kuusamo – Murmansk

  1. Lehdessä sanottiin, että joka kolmas matkustaja voi pahoin autossa. Tälläkin hetkellä joku oksentaa matkapahoinvoinnin vuoksi. Tarvittaisiin siis junaliikennettä erityisesti Pohjois-Kalotin pitkille taipaleille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.