Helsingin opetustoimen päätöksen lukioiden nahkiaisten eli lukion ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden monnikasteiden lopettamiseksi soisi tulevan käytännöksi kaikissa Suomen lukioissa ja myös yläasteilla joissa on voitu mopottaa seitsemännelle luokalle tulevat.

Aikamme henkenä on tukea ihmisiä heidän voimavaraongelmissaan. Voimavarojen lisääminen on pitkään ollut henkenä myös työpaikkojen koulutuksissa ja voimaantumisterapioissa.

On hämmästyttävää, että kouluissa ja oppilaitoksissa voidaan edelleen järjestää kokonaisia päiviä siten, että nuori huomaa tulevansa nolatuksi ja voimavarat lisääntymisen sijasta vähentyvät.

Yleissivistävän koulutuksen valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet perustuvat ajatteluun, jossa lapset ja nuoret tulee ohjata oppimisensa subjekteiksi, tekijöiksi. Opetussuunnitelmien perusteiden henki kokonaisuudessaan ohjaa lasten ja nuorten voimavarojen kasvattamiseen ja vahvistamiseen. Peruskoulun ja lukion toimintakulttuurien kokonaisuudessaan tulee lähteä tästä ajatuksesta ja tämän ajatuksen pitää olla myös tavoitteena.

Helsingin opetuspäällikkö Eila Kunnari on kaupunkinsa opetusviraston päätöstä nahkiaistradition lopettamisesta perustellut aivan oikein opetussuunnitelmalla ja arvoilla. Helsingin Sanomien mukaan hän on todennut, että nahkiaisperinne ei ole nykyisen opetussuunnitelman mukainen ja se on vastoin arvojamme. ”Nöyryyttäminen ja kiusaaminen eivät kuulu kouluun missään muodossa”.

Sveitsiläinen psykoanalyytikko Alice Miller on sisällyttänyt kirjaansa ”Alussa oli kasvatus” laajoja otteita Katharina Rutschkyn vuonna 1977 ilmestyneestä kirjasta ”Musta Pedagogiikka”, ”Die Schwarze Pädagogik”. Kirjassa on kuvattu tekniikat, joiden avulla lapsi voidaan varhain ehdollistaa olemaan huomaamatta, mitä hänelle oikeastaan tapahtuu. Tekniikat ovat samoja, mitkä Millerille olivat paljastuneet pitkän analyyttisen työn aikana potilaidensa kanssa jo ennen kuin hän oli Rutschkyn kirjaan tutustunut.

Kun lapsen tahto nujerretaan varhaislapsuudessa, hän ei myöhemmin enää koskaan muista, että hänellä olisi tahtoa ollutkaan. Mustan pedagogiikan 1700-luvulla eläneen asiantuntijan ohjeiden mukaan jo alle vuoden ikäisestä lapsesta tuli kitkeä itsepäisyys ja ilkeys vakavilla nuhteilla ja vitsalla. Toisella ja kolmannella ikävuodella lapsi tuli saada täydellisen tottelevaiseksi vanhempia ja ylempiä kohtaan. Vanhempien kaikki teot tuli lapsenomaisesti hyväksyä.

Kun lapsi on kasvatettu tottelemaan vanhempiaan, hän on tottunut olemaan toimimatta oman tahtonsa mukaan ja alistuu myös lakeihin ja sääntöihin.

Millerin mukaan politiikan takinkääntäjät ja juutalaisten joukkomurhien tekijät on kasvatettu mustan pedagogiikan periaatteilla. Millerin mielestä ihminen, jolla ei ole omaa tahtoa, pystyy yhdessä yössä vaihtamaan poliittiset näkemyksensä jos vallanpitäjät vaihtuvat. Hänelle tahtoa edustaa aina vallanpitäjän tahto.

Myöskään juutalaisten joukkomurhaan ei pysty tunteva, herkkä ihminen, Miller korostaa. Murhatöiden tekijät oli imeväisiästä alkaen kasvatettu olemaan tuntematta omia tunteitaan ja sen sijaan kokemaan vanhempiensa toiveet ominaan. He olivat ihmisiä, jotka lapsina olivat olleet ylpeitä siitä, että he olivat kovia eivätkä itkeneet. He olivat ihmisiä, jotka täyttivät kaikki velvollisuudet eivätkä tunteneet pelkoa. Näillä ihmisillä ei pohjimmiltaan ollut mitään sisäistä elämää.

Kasvatus mielettömään kovuuteen edellyttää, että kaikki heikko – tunteellisuus, kyyneleet, myötätunto, itseen ja toiseen eläytyminen, voimattomuuden, ahdistuksen ja epätoivon tunteet – on tukahdutettava.

Miller ei siis hyväksy ajatusta, että juutalaisten joukkomurha olisi ollut muutamien poikkeuksellisten, perverssien, yksilöiden työtä. Murhaajilta puuttuivat perverssien tyypilliset merkit eristyneisyys, häpeä ja epätoivo, hän kirjoittaa. Joukkomurhien tekijät eivät olleet eristyneitä eivätkä yksinäisiä vaan joukon tukemia. He eivät hävenneet tekojaan vaan olivat niistä ylpeitä. He eivät myöskään olleet epätoivoisia vaan euforisia tai turtuneita.

Nahkiaisperinteen syyt ja seuraukset voivat olla syvempiä kuin on oletettu – nahkiaisissa mukana oleminen edellyttää monesti juuri kovuutta ja tunteettomuutta. Herkkyys on tukahdutettava.

Myös on nähtävä, millä erilaisilla luonteenrakenteilla ja persoonallisuuksilla innokkaat nahkiaisten järjestäjät toimivat – olivatpa he sitten oppilaita tai opettajia. Luonnevikaisia eli psykopaatteja on väestöstä aina tietty prosentti. Luonnevikaiset ovat päältä päin jopa loistavia ihmisiä, mutta eivät pysty kokemaan syyllisyyttä eivätkä osaa hävetä.

Nahkiaiskaste on joillekin ollut lämminhenkistä kujeilua, mutta kokonaisuutena traditio on antanut itsestään vastenmielisen kuvan. Nahkiaiskaste on mopottamista, nöyryyttämistä ja tottelemaan pakottamista. Myös moukkamaisuus on usein saanut olla juhlijan osassa.

Oikeiden arvojen mukaista olisi järjestää lukioissa ja yläasteilla uusille opiskelijoille ja oppilaille lämminhenkinen tervetuliaistilaisuus. Koulun ja lukion portit olisivat kukkasin koristeltuja ja opettajat olisivat vastassa lämpimästi kädestä tervehtien. Sopivasti järjestellen myös vanhemmat oppilaat olisivat vastassa vaikkapa hekin kätellen – yläasteella A-luokka tervehtisi uusia A-luokkalaisia ja lukiossa jollakin muulla vastaavalla järjestelyllä tms. Samalla synnytettäisiin luokka- tai opetusryhmäkohtainen huolenpitoketju. Pieni kahvitus ja limukkapöytä pullineen ja kakkuineen odottaisi.

Jokaista kuudennelta luokalta ja yläasteelta tulijaa odottaisi uudella koululla lapulle kirjoitettu entisen koulun tutun opettajan antama myönteinen lausunto, joka luettaisiin tervetuliaistilaisuudessa ja jonka oppilas saisi voimavarakseen uuteen kouluun siirtyessään. Hän voisi tekstin muotoilla kuvaamataidon tunnilla jopa seinälle pantavaksi taideteokseksi.

Lukion uudet opiskelijat ja yläasteen uudet koululaiset tarvitsevat lisää voimia ja entisten voimien esille ottamista uudessa elämänvaiheessa. Totta totisesti he eivät tarvitse mustan pedagogiikan mukaista oman tahdon nujertamista.

Nahkiaisissa ja monnikastajaisissa nuori nöyryytetään tottelemaan – suomalainen yleissivistävä koulutus ei voi olla tottelevaisuuskoulutusta. Sitä ei anneta suomalaisessa sotilaskoulutuksessakaan – koirien kouluttamisessa kylläkin.

Ilo ja makeat naurut helisevät vain turvallisessa lukiossa ja turvallisella yläasteella.