Tehdään Raaheen toinen kauneuskanava – käynnistetään suuri ympäristöhanke!

Tehdään Raaheen toinen kauneuskanava – käynnistetään suuri ympäristöhanke!

Tehdään Raaheen toinen kauneuskanava!

Käynnistetään Ruonanojan suuri ympäristöhanke!

Raahen Ruonanoja on kaunis kaupunginoja ja odottaa vain puhdistamista, rantojen siistimistä ja polun raivaamista.

Ruonanoja tarjoaisi kaupungin reunoilla asuville kauniin kävely- ja istuskelurannan. Nuoret äidit lapsineen saisivat soman retkeilykohteen ja aikuiset verkkaisten askelten polun.

Erityinen haaste olisi puhdistaa Ruonanojan vesi ja vedenkulku niin, että pikkutytöt ja -pojat, mummot ja papat saisivat siitä itselleen onkimisvesistön. Olisiko somempaa kuin keskellä kaupunkia istuskella lintujen laulua kuunnellen ja seurata ongenkohon liikkeitä veden pinnassa.

Ei muuta kuin suunnittelemaan Ruonanojan kirkastamista ja kalanistutuksia.

Sorsat siinä jo uiskentelevat.

-Raahen Ruonanoja on kaunista katseltavaa, mutta sen rannoilla ei pääse vaeltamaan. Ruonanoja sopisi Raahen toiseksi kauneuskanavaksi. Kuva on Pajuniityntien varresta Raahen paloasemaa vastapäätä.-

Kaupungin hankkeena, mutta myös vapaaehtoisvoimin, suuri Ruonanojan ympäristöhanke voisi pitää esikuvanaan Suurta Baikalin polkua, jota esitellään Nettilehti Sermonesin Luonto-linkissä.

Baikal on venäläisten kansallisylpeys. Suuri Baikalin polku-ympäristöhanke, Bolsaja Baikalskaja Tropa, rakentaa ja kunnostaa retkeilyreittejä Baikal-järven ympärillä. Vapaaehtoisia polun raivaamisessa on ympäri maailmaa.

Ruonanojan ympäristöhanke tulisi toteuttaa tarkasti suunnitellen. Veden rajassa kasvavia koivurivistöjä tulisi suojella kuin silmäterää. Niiden kasvupaikat tulisi siistiä käsityönä ja äärimmäistä varovaisuutta noudattaen. Polkureittien tulisi kulkea sen verran kauempana ojasta/kauneuskanavasta, että rannan kauneus houkuttelisi ja antaisi mahdollisuuden istahtamaan ruohistoon, mutta koko ajan olisi kysymys rantapolusta.

Ruonanojan ympäristöhankkeen tulisi olla puisto-, ei talousmetsähanke. Surullinen esimerkki puistometsän harventamisesta talousmetsän periaatteilla ovat Raahen Mestauskallion metsätyöt. Jo suuriksi puistopuiksi kasvaneet havupuut kaadettiin ja vieläpä oksat risuineen jätettiin paikalleen metsään, joka jo antoi mahdollisuuden käveleskelyyn kuin puistossa.

Mestauskallion metsän harventaminen talousmetsänhoidon periaatteilla merkitsi innokkaalle lenkkeilijälle reitin vaihtamista. Hän ei enää saattanut kuntolenkillään oikaista tuttua polkua vaan valitsi kiertoreitin. Pentti Linkolalle oli aikanaan käynyt samalla tavalla. Kohdattuaan kauniin tienvarsimetsikön koivut, tuomet ja raidat kaadettuina hän kysyy kirjassaan: ”Miten tällä tiellä pystyy vastedes kulkemaan?”

Nettilehti Sermones on kirjoittanut Ruonanojan muuttamisesta kauneuskanavaksi myös 22. elokuuta artikkelissaan ”Suurennuslasi kävelyllä”.

-Raahen paloaseman ja uuden Halpahallin välissä Ruonanojan rantoja on siistitty. Siistiminen ja puhdistaminen tulisi ulottaa vesiuomaan ja veteen asti.-

Nettlehti Sermones esittää Ruonanojan kauneuskanava- ja ympäristöhankkeet 5. marraskuuta 2007 päivätyiksi kuntalaisaloitteiksi Raahen kaupungille.

ruonaoja1
Raahen Ruonanoja on kaunista katseltavaa, mutta sen rannoilla ei pääse vaeltamaan. Ruonanoja sopisi Raahen toiseksi kauneuskanavaksi. Kuva on Pajuniityntien varresta Raahen paloasemaa vastapäätä.
ruonaoja2
Raahen paloaseman ja uuden Halpahallin välissä Ruonanojan rantoja on siistitty. Siistiminen ja puhdistaminen tulisi ulottaa vesiuomaan ja veteen asti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.