Arina! Osta Raahessa vanhan Halpahallin tontti ja nykyinen rakennus! – On ihmisistä välittämisen aika!

Arina! Osta Raahessa vanhan Halpahallin tontti ja nykyinen rakennus! – On ihmisistä välittämisen aika!

Raahen kaupungin keskustaa, Härkätorin puistoa ympäristöineen, parannellaan.

S-kaupan Osuuskauppa Arinan uusi Prisman tavaratalo on keskellä kaupunkia lähikauppa kaupungin keskustan asukkaille.

Tavaratalosta puuttuu kuitenkin kahvila – hyvä on että puuttuukin, sillä sen tekemisessä olisi saattanut olla näkyvissä se sama huono maku, mikä on nähtävissä kattorakennelmassa Palokunnan kadulta tultaessa.

Nyt S-kaupan Arinalla olisi tilaisuus Hedvigin hengessä syventää asiakaspalvelunsa nykyistä henkeä ostamalla naapurina oleva vanhan Halpahallin tontti ja koko rakennus.

On ihmisistä välittämisen aika, sanoi miehensä Hannes Gebhardin kanssa osuustoimintaidean Suomeen tuonut Hedvig Gebhard aikanaan.

Myös nyt on ihmisistä välittämisen aika!

Nykyisenä yhteiskunnallisen passiivisuuden aikana tulisi yrittää eri tavoin saada kansalaisyhteiskunta käsittämään, että meillä Suomessa on kansalaisyhteiskunta.

Yksi tapa saada ihmiset heräämään suuren lahjansa – kansalaisyhteiskunnan – vaalimiseen, olisi Raahessa tehdä keskustasta todellinen kansalaisten olohuone.

Härkätorin puiston parantamissuunnitelmat kahviloineen sekä uusi Tiina-Elinan Kahvila Konditoria tarvitsevat kaverikseen vielä suuren Cáfen, kahvilan, jonka paikka olisi vanhan Halpahallin tontti.

Rakennus voisi olla yksi- tai kaksikerroksinen. Mikäli nykyiset tilat on jo vuokrattu ja toinen kerros olisi mahdollista rakentaa, lähteköön Osuuskauppa Arina asialle.

Miten tahansa, mutta Raaheen tarvitaan vanhoja keskieurooppalaisia kahvilaperinteitä noudattava kahvila, sivistynyt ja korkeasti esteettinen kohtaamispaikka, jonka tarpeesta Nettilehti Sermones on eri yhteyksissä useasti kirjoittanut. – Kivi rakennusmateriaalina antaisi arvokkuutta – varastorakennuksia muistuttavista liikerakennuksista tulisi jo päästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.