Suurennuslasi kävelyllä 12. kesäkuuta 2008

Suurennuslasi kävelyllä 12. kesäkuuta 2008

Naisten rintojen syöpätutkimus puhuttaa Raahessa. Raahen sairaalassa tapahtuneiden tutkimusten yhteydessä on katsottu ilmenneen naisia loukannutta intiimiyttä.

Kohutapausten jälkeen äskettäin rintasyöpäkontrollissa käyneelle naiselle puolestaan jäi epäilys, että radiologi – joka oli toinen kuin syytetty – tutki hänet liian nopeasti. Nainen olisi vähän useammalla lauseella halunnut keskustella tilanteestaan ja varmistua siitä, että tutkimusanturi varmasti tavoitti kontrolloitavana olevan alueen riittävästi.

Mikäli toiseen radiologiin kohdistuneet syytökset johtavat toiseen äärimmäisyyteen niin, että toinen lääkäri tuskin uskaltaa tulla naisten kanssa samaan huoneeseen, ei sekään voi olla seurauksena tutkimusmenetelmistä keskusteltaessa.

ooooooo

Pääsääntöisesti Raahen sairaalalla on hyvä maine.

Potilaan kannalta kuitenkin yksikin poikkeusyksilö tai ammattitaidoton on liikaa.

On liikaa, että iäkäs äiti itkee saamaansa kohtelua Raahen synnytysosastolla, vaikka lapsi on jo aikuinen tai itkee kohteluaan naistentautienosastolla kesken syntyneen lapsensa tähden ja itkee haavoittamista lääkärin haukuttua hänet aviopuolisoa kohdanneen onnettomuuden tähden.

ooooooo

Raahen räikeän työpaikkaväkivallan uhrien posttraumaattiset oireet myös tulisi tutkia ja hoitaa.

Kysymys on mitä suurimmasta väkivallasta tapauksissa, jotka Raahessa ovat tiedossa. Nöyryyttämiset, solvaamiset, hyökkäämiset, henkinen pahoinpitely.

Ennen kaikkea työntekijöiden tulisi huolehtia siitä, että ammattijärjestöissä toimisi ammattitaitoisia luottamushenkilöitä, jotka ymmärtäisivät tehtäviinsä kuuluvan työpaikkaväkivaltaan puuttumisen.

Yleiseen tietoisuuteen ei ole tullut, että edes opettajien ammattijärjestö Raahessa olisi puuttunut tuntemiinsa kiusaamistapauksiin, vaikka keskeinen luottamushenkilö on istunut keskellä väkivaltaista työyhteisöä.

Pitäisi myös tiedostaa, että jokaisesta kiusaamistapauksesta on vastuussa koko työyhteisö aivan kuten koko Saksan kansa on vastuussa keskistysleirien kauheuksista.

ooooooo

Raahen Prisman ympäristö kaunistuu kun kivetysten valmistuttua on huolehdittu myös istutuksista – tosin viimeiset nurmettamiset ja istutukset ovat kaupungin hankkeita.

Näyteikkunakulttuuria Raahen Prisma ei hallitse.

Kävelykadun puoleinen pitkä ikkunarivistö on vihreän pinnan täyttämä. Hyvällä suunnittelulla liikkeen aukioloajat voisi ilmoittaa millä muulla tavalla tahansa, mutta ei missään tapauksessa ikkunoita peittämällä.

Mallia näyteikkunoiden somistamisesta voisi saada saman Kävelykadun varren pikkuliikkeistä, muun muassa Pentikistä ja Marimekosta.

Prisman liikerakennuksen toisen puolen nurkkaan on rakennettu vartavasten tilat näyteikkunalle. Kuitenkaan edes sitä ei ole kaunistettu.

Bonus-mainokset eivät kaunista varsinkaan, koska tuskin kukaan saa bonusta viittä prosenttia.

ooooooo

Raahen Prisman pysäköintialueelle risteävä autojen sisäänmeno on todella vaarallinen.

Asemakadulta P-paikalle tulevilta viereisen kerrostalon korkea piha-aita peittää näkyvyyden eikä nurkan takaa pujahtavaa autoa välttämättä voi huomata ajoissa, sillä nurkan takana katu kaartuu.

Ainoa ratkaisu, jolla Asemakadun suunnasta Prisman P-paikalle autoilevan turvallisuuden voi taata, on kadun muuttaminen yksisuuntaiseksi. Näin Asemakadulta tuleville ei olisi vastaantulevaa liikennettä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.