Turkin päähuivikiista

Turkin päähuivikiista

Turkin hallituspuolue AKP on saanut maansa perustuslakituomioistuimelta vakavan muistutuksen päätöksestään sallia islamilaiseen uskontoon kuuluvan päähuivin käyttö yliopistoalueella.

Syytettynä ollutta puoluetta ei lakkautettu, mutta sen tämän vuoden puoluetuen tuomioistuin puolitti.

Turkin perustuslain mukaan Turkki on maan ensimmäisen presidentin Kemal Atatürkin perintönä sekulaari valtio, jossa valtion julkisissa yhteyksissä ei voi esiintyä uskonnollisin tunnuksin.

Uskonnon asemaa vahvistettiin viime helmikuussa voimaan tulleella lainmuutoksella, jonka mukaan naisopiskelijoille tuli sallituksi päähuivin käyttö yliopistoalueella.

Turkin perustuslakituomioistuin kumosi lainmuutoksen vain muutamaa kuukautta sen voimaantulon jälkeen.

Kesän ajan perustuslakituomioistuin on harkinnut lainmuutoksen toteuttaneen Oikeus- ja kehityspuolueen AKP: n sekä siihen kuuluvien poliitikoiden kohtaloa.

AKP-puolueeseen kohdistuneet syytökset ovat olleet erityisen vaikeita puolueeseen kuuluvalle pääministeri Recep Tayyip Erdoganille, joka myös on johtanut neuvotteluja Turkin Euroopan unioniin liittymiseksi.

Kemalistinen perustuslakituomioistuin itsekin oli vakavalla paikalla, sillä taustalla leijui myös sotilasvallankumouksen mahdollisuus. Sen seurauksena olisi ollut pelättävissä sotilasdiktatuuri.

AKP:n olisi pitänyt miettiä kaksikin kertaa, ennen kuin lähti näyttävän uskonnollisen tunnuksen, päähuivin, sallivan lainmuutoksen linjoille. Viime vuoden vaaleissa saadun 47 prosentin kannatuksen antaman ilon olisi pitänyt riittää. Siltä perustalta olisi ollut hyvä jatkaa maan demokratiakehityksen opettelua.

Euroopan unionin ovi on avattuna sillä edellytyksellä, että demokratiakehitys on totta.

EU:n monet virkamiehet ovat julkisesti tuoneet esiin ilonsa siitä, ettei AKP-puoluetta lakkautettu.

Toisaalta heidän pitäisi saattaa puolueen tietoon myös ne huolet, joita AKP:n päähuivimyönteisyys joka tapauksessa aiheuttaa.

Ei ole poissuljettu, etteikö päähuivin salliminen yliopistoalueella olisi ollut ensimmäinen askel muille islamin uskonnollisille myönnytyksille. Tienpäässä voisi olla teokratia, jonka perusteella syntynyt diktatuuri on yhtä paha kuin toisilla perusteilla syntynyt sotilasdiktatuuri.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.