Varhaisnuoruuden eli 11 – 15 vuotiaiden niin sanottu murrosikä on luonnollinen ja iloinen tapahtuma. Se ei aiheuta nuorille murheita eikä todellisia ongelmia. Elämää on edessä pitkästi, korkeasti ja leveästi.

Elämä on ihanaa.

Varhaisnuoruuden niin sanotun murrosiän korostaminen tulisi viimeinkin lopettaa.

Nuorten todelliset ongelmat tulevat siinä vaiheessa, kun koulutussuunnat, ammattien välillä valintojen tekeminen, toimeentulohuolet, tuleva työelämä, perheen perustaminen sekä henkilökohtaisen maailman- ja elämänkatsomuksen ongelmat ovat edessä korkeana seinänä, muurina tai viidakkona – ehkä betoniviidakkona.

Miten tuon viidakon läpi tiensä raivaisi tai muurin läpi tunnelin kaivaisi?

Tien raivaamisessa ja tunnelin kaivamisessa eivät voimat riitä, jos mielen taakkana on kertyneenä vastoinkäymisten kokemuksia ja prosessoinnissa ovat mukana myös lapsuuden kodista mielenmaisemaan jääneet murheet ja taakat.

Repivä mediakaan ei ole vaikeuksissa olevaa nuorta eheyttämässä. Sen moraali kulkee usein vasta jälkijunassa eli siinä vaiheessa kun murhenäytelmät ovat jo tapahtuneet.

Todellinen murrosikä yksilöstä riippuen on nuoruudesta – ei siis varhaisnuoruudesta – eli lukio- ja ammattikouluiästä alkaen alkavaan aikuisuuteen, jossa nuoret aikuiset elävät. Tuo aika ihmisen elämässä on juuri 22-vuotiaalla eli iässä, jossa Kauhajoen nuori tekijä oli.

Viime vuoden huhtikuussa Yhdysvaltain Virginian verilöylyn tekijä Cho Seung oli 23-vuotias. Silloinkin sermones.fi kyseenalaisti kliseemäiset opit varhaisnuoruuden murrosiästä tai sen vaikeudesta (sermones.fi ”Oikea murrosikä” 18.4.2007)

Varhaisnuoruuden tytöt ja pojat ovat maailmanvalloitusiässä eikä heidän elämäänsä tule nähdä ongelmallisena. He elävät normaalia kasvun aikaa eikä se ole aina yhdessä paikassa istumista.

Kauhajoen murhenäytelmä ei tullut myöskään yllätyksenä kuten ei tullut Jokelankaan tapaus. Sermones.fi on Jokelan tapauksen analyysissään todennut tämän lainaten Tampereen yliopiston tutkijatohtoria (Suurennuslasin alla 19. 11. 2007).