Äkäpässi-Irlannista on ollut paljon hyötyä – jokainen EU:n jäsenvaltioista saa pitää komissaarin – Lissabonin sopimus on luettavana sermones.fi:n medialinkeissä ja muissa linkeissä – Olli Rehnistä olisi EU:ssa moneen virkaan – yli puoluerajojen yltävä arvostus voisi yltää presidentin virkaan asti

Äkäpässi-Irlannista on ollut paljon hyötyä – jokainen EU:n jäsenvaltioista saa pitää komissaarin – Lissabonin sopimus on luettavana sermones.fi:n medialinkeissä ja muissa linkeissä – Olli Rehnistä olisi EU:ssa moneen virkaan – yli puoluerajojen yltävä arvostus voisi yltää presidentin virkaan asti

Irlannin äänestyskäyttäytyminen Lissabonin sopimuksesta äänestettäessä – ei-äänet voittivat – johti neuvotteluihin, jotka ovat päätyneet muun muassa myönnytykseen jokaista jäsenvaltiota edustavien komissaarin virkojen säilyttämiseksi.

Äkäpässi-Irlannista on ollut hyötyä Euroopan Unionin jokaiselle jäsenvaltiolle.

Taitavaksi osoittautunut Suomea edustava EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehn ilmeisesti tulee säilyttämään EU:ssa asemansa ja luultavasti saa jonkun korkeista viroista.

Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen sanotaan ilmoittaneen, että Suomen tulisi asettaa tuleviksi komissaariehdokkaiksi sekä nainen että mies. Turun Sanomien arvion mukaan Jäätteenmäki on panemassa kapuloita rattaisiin ilmoituksellaan, että Suomessa tulisi ensin miettiä, mikä komissaarin virka on kansallisesti tärkein.

Eikö juuri kansainvälisiä asioita hoitavan komissaarin virka ole myös kansallisesti tärkeä?

Samalla kun Rehn on ollut EU:n laajentumiskomissaari hän on mitä suurimmassa määrin vienyt maailmalle suomalaisia arvoja ja siten hoitanut kansallista tehtävää kansainvälisissä yhteyksissä.

Puoluepoliittisesti Suomen Keskustaa edustava Rehn on saanut muista puolueista – kokoomusta ja SDP:tä edustavilta europarlamentaarikoilta Ville Itälältä ja Lasse Lehtiseltä – nostatusta EU:n ulkoministeriksi sikäli kuin Lissabonin sopimus tulee voimaan. Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on yhtynyt ajatukseen.

Irlanti äänestää Lissabonin sopimuksesta uudestaan ensi syksynä.

Rehn on hoitanut EU:n laajentumiskomissaarin virkaa taidollisesti. Nyt hän on saanut tukea jatkaa korkeassa virassaan tai jopa korkeammassa virassa ulkoministerinä eli EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana. Kyseinen viranhaltija toimisi myös komission varapuheenjohtajana.

Rehn on saanut EU:n kaikkia jäsenmaita kiinnostavan viran hoitajaksi esityksiä tai puheenvuoroja kahden ei-keskustalaisen europarlamentaarikon taholta. Ennustaisiko yli puoluerajojen ilmenevä arvostus mahdollisuutta, että Rehn olisi jossakin vaiheessa ehdokkaana Suomen presidentiksi ja tulisi jopa valituksi. Ansioita sekä kotimaassa että kansainvälisissä tehtävissä alkaa jo olla. Myös persoonallisuus ja käytöstavat vaikuttavat ilmentävän sivistyneisyyttä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.