Suomalainen sotilas – Suomen Talvisota Youtubessa, The Finnish Winter War Videos in YouTube

Suomalainen sotilas – Suomen Talvisota Youtubessa, The Finnish Winter War Videos in YouTube

Kovat pakkaset kertovat meille jotakin siitä, mitä suomalainen sotilas koki Talvisodassa. Marraskuun 30. päivänä 1939 Neuvostoliiton hyökätessä alkanutta Suomen Talvisotaa on muistettu näinä viikkoina ja kuukausina. Itärajan pituudelta tapahtunut hyökkäys jatkui maaliskuun 1940 13. päivän rauhaan.

Suomalainen sotilas on saanut Suomen itsenäisyyden puolustamisesta tunnustuksen ”Olen taistellut monilla tantereilla, mutta en ole milloinkaan nähnyt vertaisianne sotureita.” Tunnustuksen antaja on marsalkka Carl Gustaf Mannerheim.

Entä tämän päivän suomalainen sotilas. Olisiko hänestä Talvisodan ihmeen tekijäksi?

Olisi.

”En tunnista suomalaisia varusmiehiä siitä kuvasta, jonka julkisuus antaa.” ”En hyväksy sanaa uusavuton. Se sana loukkaa enemmistöä miehistä. Avuttomia on vähän.” Taistelutahdosta suomalaisen sotilaan pärjääminen ei ainakaan ole kiinni. Maanpuolustushenki on hyvä. Kun varusmiehiltä kysytään palvelusajan lopulla, ovatko he valmiit lähtemään isänmaata puolustamaan, 85 prosenttia vastaa kyllä. Kun varusmiehiltä kysytään, keitä he kiittävät Suomen itsenäisyydestä, he kiittävät veteraaneja ja lottia. Ja jotkut sanovat, että kiitos kuuluu myös kaikille, jotka silloin elivät kotirintamalla.

Sanat ja tunnustukset ovat Helsingin Sanomien haastattelusta (HS 29.11.). Haastateltu puolustusvoimien koulutuspäällikkö, eversti Pertti Laatikainen arvioi lisäksi, että kun hän vertaa nykyistä varusmiespalvelusta omaan varusmiespalvelukseensa, nykyinen on raskaampi.

Nykyisten varusmiesten mielenterveysongelmista ja käytöshäiriöistä Helsingin Sanomien toinen haastateltu, talvisodan armeijaa väitöskirjassaan tutkinut majuri Juha Mälkki arvelee, että jos sama testi olisi ollut käytössä 1939, prosentti olisi ollut sama.

Talvisodan sotilaiden fyysinen kunto oli työkuntoa ja sietokykyä. Sotaa käytiin savottamiehen moraalilla. Tehtäväksi annettu työ piti hoitaa ja se hoidettiin. Toisaalta osalla varusmiehistä oli armeijaan tullessa aliravitsemuksen vuoksi alikuntoa. Nykyisten tietokoneajan varusmiesten fyysisestä kunnosta puhuttaessa haastattelu korostaa, että kunto kohoaa armeijassa nopeasti. Neljässä kuukaudessa ollaan jo tavoitetasolla.

Varusmiesten keskeyttämisestä puhutaan, kuitenkin palvelukseen kutsutuista yli 80 prosenttia käy armeijan ennen 30:tä ikävuottaan. ”Se on enemmän kuin 1930-luvulla, jolloij varusmiespalveluksen suoritti alle 70 prosettia miehistä. Silloin oli paljon keuhkotautia”, Mälkki selvittää.

Seuraavassa Talvisodan tapahtumista kertovia videoita Youtubessa. Videot ovat englanninkielisen maailman näkökulmista.

Katso Suomen Talvisodasta Youtubessa. Look at the Finnish Winter War Videos in YouTube.

FINLAND’s Winter War youtube playlist:

www.youtube.com/view_play_list?p=3A5201D58E444597

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.