Olisiko presidentti Urho Kekkosen näköispatsaan mukavampi olla muualla kuin Raahessa?

Olisiko presidentti Urho Kekkosen näköispatsaan mukavampi olla muualla kuin Raahessa?

Raahen Rantapuistossa lumen keskellä värjöttelevä presidentti Urho Kekkosen yksinäinen näköispatsas herättää toistuvasti kysymyksen, olisiko suuren valtiomiehen mukavampi olla muualla kuin Raahessa.

Kuluneen talven aikana kulkijat ovat tehneet presidentti Kekkosen jalkojen juureen erilaisia viritelmiä. Maanantaina tammikuun 31. päivänä jalustan vieressä oli vielä pitkään jo siinä ollut lumikeko. Lumikekoa edelsivät lumimuodostelmassa kasvojen piirteet. Myös sukset ovat ehtineet olla presidentti Kekkosen jalkojen juuressa. Vuoden vaihteessa patsaan juurelle ilmestyi punaiseen kankaaseen kääritty nukke, jolle oli mustalla tussilla piirretty silmälasit ja rintaan piirretty kahdeksansakarainen pentagrammien tuntijan selitystä edellyttävä tähti. Kuvioon oli lisätty K-kirjaimia.

Jo näiden viritelmien salliminen kertoo raahelaisten ja ennen kaikkea Raahen kaupungin asenteesta presidentti Kekkosta kohtaan. Raahen keskustalaisten olisi luullut pitävän kunnia-asianaan suuren valtiomiehen patsaan kunnioittavan kohtelun. Näin kuitenkaan ei näytä tapahtuneen. Esimerkiksi paikallislehden valokuvan kanssa uutisoima (5.1.2011) nuken ilmestyminen ei herättänyt kaupunkia toimimaan. Outo nukke oli paikalla ainakin vielä uutisointia seuraavana päivänä 6. tammikuuta.

Talven aikana näköispatsaan juurelle tuodut viritelmät eivät ole olleet omiaan lisäämään kunnioitusta presidentti Kekkosta kohtaan. Suuren valtiomiehen, kansainvälisen, valtakunnallisen ja alueellisen vaikuttajan näköispatsaan ympäristö myös olisi tullut pitää lumettomana tai ainakin käytävä patsaalle olisi pitänyt huolehtia. Näin ei ole tapahtunut. Mutta olisiko Raahessa muisteltu presidentti Kekkosta, vaikka jokaisen lumisateen jälkeen olisi kolamies kulkenut? Ei edes kesäaikaan ole näkynyt patsaalla sinivalkoista eikä muunkaan väristä kukkakippua tai seppelettä. Sermones.fi on kirjoittanut presidentti Kekkosen muistamisesta Raahessa muun muassa artikkeleissaan 3.2.2009 ja 3.5.2010.

Presidentti Kekkosen näköispatsas on saanut valaistuksen vasta kuluneeksi talveksi, vaikka patsas paljastettiin jo elokuussa 2008 (sermones.fi 12.8.2008).

Raahe sai patsaan sijoituspaikakseen presidentti Kekkosen ansioista Rautaruukin Raahen tehtaan, nykyisen Ruukin, perustamiseksi. Patsaan on tehnyt kuvanveistäjä Matti Peltokangas. Patsashanke toteutui Siika-Pyhäjokialueen liiton toimesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.