Stephen Elop, Suomessa ei kuljeta noin!

Stephen Elop, Suomessa ei kuljeta noin!

Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop on erehtynyt pahan kerran luullessaan, että Suomessa tarvitsee kulkea turvamiesten ympäröimänä ja pujahdella taloista sisään ja ulos sivu- ja takaovien kautta.

Suomessa presidenttikin piipahtelee torilla yksiksensä.

Nokian työntekijöitä maanantaina Tampereella ja Oulussa tavannut Elop suomalaisen elämäntavan näkökulmasta katsoen luikki ja luikahteli kuin kansalaisiaan pakoilevat hirmuvaltiaat, joita tällä hetkellä näyttää riittävän arabimaailmaan.

Stephen Elop-ystävä! Suomessa ei kuljeta piileskellen eikä lähimmäisiään peläten.

Toimitusjohtaja Elopin tulisi nyt aloittaa suomalaisen elämäntavan opiskelu. Luterilaisen eetoksen läpäisemä suomalainen kulttuuri edustaa valistunutta yhteiskuntaa ja sivistynyttä kanssakäymistä. Nämä eivät ole pelon kulttuuria.

Ks. sermones.fi:n artikkeleita mm. hakusanoilla ”valistunut osallistuminen”, ”luterilainen etiikka”, ”Martti Ahtisaari”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.