Presidentti Mauno Koivisto näyttäisi olevan Sermόnes:in kanssa samoilla linjoilla.

Presidentti Mauno Koivisto näyttäisi olevan Sermόnes:in kanssa samoilla linjoilla.

Presidentti Mauno Koivisto on katunut katumistaan presidentin valtaoikeuksien säätämisessä.

Käynnissä olevien presidentin vaalien ensimmäisen kierroksen aikana presidentti Koivisto lähetti vaalikeskusteluihin ilmoituksen koskien presidentin valtaoikeuksia. Hän katui sitä, että oli aikanaan pannut alulle presidentin valtaoikeuksien kaventamisen.

Ehkä hän presidentin tehtäviä hoitaessaan halusi ottaa välimatkaa presidentti Urho Kekkosen vahvaan tapaan toimia virkansa edellyttämällä ja ehkä mahdollistamalla tavalla. Kysymys perustuslain säätämistä presidentin valtaoikeuksista ei ole kevyt asia eikä näytä olleen sitä presidentti Koivistollekaan.

Vuoden 2012 presidentin vaalien ensimmäisen kierroksen vaali-iltana selvisi, että vaalien toiselle kierrokselle olivat tulleet valituiksi Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö. Nyt presidentti Koivisto ilmoitti, että hänen aikanaan ilmaisema näkemyksensä oli sittenkin oikea. Hän katui katumistaan.

Kokiko presidentti Koivisto katuessaan uudestaan, että vaihtoehtoina vaalien toiselle kierrokselle tuli hänen kannaltaan kaksi huonoa ehdokasta presidentiksi?

Sermones.fi on ottanut kantaa presidentin valtaoikeuksiin useissa artikkeleissaan. Artikkelissa ”Ei mikään valuvika …. ” 17.4.2009 sermones.fi kirjoittaa: ”Ulkopolitiikan johtamista koskeva perustuslainkohta on tällä hetkellä sopivasti jännitteinen. Sana ”yhteistoiminnassa” ei poistu, vaikka sen toimivuus olisi koetteillakin. Sen olemassaolo kuitenkin takaa, että myös kansalaiset voivat sen valossa katsella, mitä valtakunnan johdossa tapahtuu. Se antaa luottamuksen, joka ulkopolitiikan johtoa kohtaan tulee olla.

Yhteistoiminnassa tapahtuva ulkopolitiikan johtaminen on myös vakuutus siltä varalta, jos valittu presidentti osoittautuisikin huonoksi ja/tai heikoksi. Se on vakuutus myös siltä varalta, jos pääministeriksi nimetty henkilö osoittautuisi tehtävänsä hoidossa heikoksi ja/tai huonoksi. Se pakottaa koko valtioneuvoston laaja-alaiseen vastuuseen ulkopolitiikan johtamisessa.”

Hakusanoja sermones.fi:n artikkeleihin: ”presidentin valtaoikeudet”, ”valtaoikeudet”

Ilta-Sanomat kertoi presidentti Koiviston katumisista 25.1.2012: ”Koivisto oli aiemmin sanonut Ylelle, että hänen omatuntonsa kolkuttaa siksi, että hän pani aikoinaan alulle presidentin valtaoikeuksien kaventamisen.

– Kun sunnuntain tulos oli ratkennut, Mauno sanoi, ettei hänen omatuntonsa enää kolkuta. Jokainen voi sitten mielessään miettiä, mitä hän sillä tarkoitti, rouva Koivisto sanoi.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.