Joulupuu on rakennettu – maailmansammas – Sampo – elämänpuu

Julkaistu 24. joulukuuta 2007

Joulun korkea hetki, jouluaatto. Joulun pönkä, pystypuu, maailmanpatsas, joulukuusi on koristeltu ja valaistu.

Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella.

Vietetään kaksinkertaisesti valon juhlaa. On joulun ja talvipäivänseisauksen aika. Valo on voittanut.

Aikanaan Virossa ei oltu täysin varmoja, miten auringon esiin tulon kanssa käy. Aurinko saattaisi vieläkin pudota ja tuhoutua kuten Saarenmaan meteoriittikatastrofia virolaiset aikanaan tulkitsivat. Luottamus auringon kiertokulkuun oli romahtanut. Taivaankantta tukeva maailmansammas, maailmanpatsas, oli sortunut. Talvipäivän seisauksen jälkeisestä luonnon tasapainosta ei oltu enää varmoja. Tarvittiin taistelua luonnon voimia vastaan. Uhrattiin sika, tuo elinvoimainen ja ponteva. Sikakultti varmisti kuolevan ja uudelleen syntyvän auringon kierron.

Lennart Meri on yrittänyt ratkaista sammon ja joulukuusen arvoitusta. Sampo on maailmansammas ja pyhä pylväs. Meri kertoo nähneensä Sammon ihmemyllyn. Se tapahtui ensi kerran vuonna 1962 Kamtsatkan metsätundralla poronhoitaja Äitekin talvileirissä.

Äitekin suuren kodan keskellä oli käsivarren paksuinen käytöstä kiillottunut tukipylväs. Meri kertoo kirjassaan Hopeanvalkea, että sileäksi kuluneen pylvään kohdalla loistaa kodan nokisten kattoriukujen tiheikön läpi liikkumaton Pohjantähti. Pylväs oli toisesta päästä maassa, toisesta pimeässä savuaukossa, josta se hävisi silmistä ja ilmestyi uudelleen näkyviin Pohjantähden kirkkaana pisteenä, tai oikeammin reikänä, jonka se oli kuluttanut taivaankanteen.

”Kun tällä tavoin makaa hiipuvan hiilloksen ääressä ja tuijottaa kumottavaa pylvästä myöten taivasta, tajuaa silmä ja kuvittelukyky kahdenlaista liikettä. Ensin tuntuu kuin Pohjantähteä ympäröivä avaruus olisi liikkumaton ja oikeastaan kota on se, joka yön saapuessa alkaa hiljalleen kiertää oman akselinsa ympäri, maailman akselin ympäri – sillä mitään muutahan tässä tyhjyydessä ei ole.”

”Sitten tuntuu taas kuin pyörisi taivaankaari – joka niin tarkalleen jäljittelee kodan kartiomaista muotoa – ja taivaan kanssa pyörii koko ilmatila kotiakselin ympäri. Tämä hyvin itsekeskeinen kuva on jopa vaikuttavampi. Mutta kodan karvainen tila ja kosminen tähtiavaruus sulavat jotenkin yhteen. Ja jos toinen on ihmiskäden mestaroima, miksi ei voisi yhtä hyvin olla toinenkin. Vain sen suuremman heijastusta, joka yhtä kuuliaisesti kuitenkin pyörii kotipylvään ympärillä.”

”Myös Kalevala samastaa Sammon luojan taivaan avaruuden luojaan:

’Se on seppo sen mokoma,
Ylen taitava takoja,
Jok’ on taivoa takonut
Ilman kantta kalkutellut:
Ei tunnu vasaran jälki
Eikä pihtien pitämät.’
(7: 333 – 338)

Tämä hidas pyöriminen tapaa myöhemmän analogian maanviljelijäksi ryhtyvän ihmemyllyssä, jauhavissa käsikivissä, mutta pitkään ennen sitä se on vuosituhansien ajan ollut elämän, työn ja varallisuuden runollinen symboli.”

”Myös pylväs on ollut paljon enemmän kuin maailman akseli, jonka ympärillä elämä kiersi. Pylväs oli yhdistävä side. Pylväs yhdisti katoavan pienen nykyisyyden hetken pohjattomaan menneisyyteen ja suunnattomaan tulevaisuuteen.”

Tsuktsitarinoiden mukaan Pohjantähti on reikä, jonka kautta pääsee toiseen maailmaan.

Kodan pylväs yhdistää näkyvän ja näkymättömän maailman. Se yhdistää ihmisen esivanhempiinsa, esivanhemmat vielä syntymättömiin jälkeläisiinsä, menneisyyden tulevaisuuteen.

Pohjois-Venäjän tundrassa Obsedavuoren lähellä Petšoran alajuoksulla Meri sai seurata jurakkisamojedien (nenetsien) talvikodan pystytystä.

Ensin nostettiin pystyyn kaksi päistään narulla sidottua kattoriukua, joita vastaan tuettiin kolmas. Tasasivuista rakennelmaa täydennettiin sen jälkeen lisäämällä kolmekymmentä kattoriukua kartion muotoon. Kahta ensimmäistä riukua kutsutaan jurakkisamojedin kielessä nimellä makoda, viroksi majakuusk eli kotakuusi. Viimeistä edellisenä pystytettiin kartion keskelle keskiakselille pyhä pylväs siimsi. Sen jälkeen kehikko päällystettiin kaksinkertaisella poronnahkapeitteellä.

Kuvatessaan jurakkisamojedien kodan pystytystä Meri painottaa kuusen merkitystä kodan rakentamisessa. ”Kaksi ensimmäistä riukua, kuten sanoin, olivat nimeltään kotakuusia. Voin ilmaista tämän ajatuksen myös paljon vaikuttavammalla tavalla: kotakuuset ovat jurakkisamojedien kodan tärkeimmät rakennusosaset.”

Meri kertoo kirjassaan omiin havaintoihinsa ja saamiinsa tietoihin perustuen, että ennen puuttoman tundran kota-asumuksia metsävyöhykkeen itämerensuomalaisten maailmanpylvään alkumuoto oli elävä, kasvava kuusi, jonka hän itsekin oli kohdannut asumuksen pyhänä pylväänä Taimyrin niemimaalla ja rituaaliasumuksen fetissinä Kasymin vogulien keskuudessa.

Yllättävän selvästi Meri sanoo kuusen ympärillä pyörivän maailman tunnusmerkkien olevan tunnistettavissa oman aikansa karjalaisessakin asumuksessa, pirtissä, sen uuninpylväässä.

Osoitettuaan miten pystypuu, pyhä pylväs, taivaankannen pönkä, kotakuusi, toimii suuren Kalevalan Sammon akselina Meri lähtee etsimään yhteyttä kuusen, kotakuusen ja joulukuusen välille päätyen tallinnalaiseen 1400-luvun traditioon polttaa kaksi kuusta talvipäivän seisauksen aikoihin Tallinnan torilla sekä muun muassa 1800-luvun käytäntöön juhlistaa talvipäivän seisausta kuusenoksilla kaduilla ja kodeissa.

Kuusi sytytettiin Meren tietojen mukaan ensi kerran Berliinissä vuonna 1780, Tukholmassa 1800-luvun alussa, Helsingissä 1820-luvulla ja Neuvostoliitossa uuden vuoden kuusena 1940. ”Meillä Virossa on joulukuusi ensi kerran mainittu vuonna 1441 Tallinnassa, mutta jo tuolloin ikivanhana rituaalina, jonka juuret ulottuvat muinaisajan kansanuskomuksiin”, Meri kertoo kirjassaan.

Meri on pyrkinyt ratkaisemaan maailmanpatsaan eli Sammon, pyhän elämänpuun, arvoitusta ja päätynyt joulukuuseen. Käsitykseen elämänpuun globaalista alkutyypistä hän ei kuitenkaan yhdy – tosin hän on tehnyt tutkimuksensa ateistisen Neuvostoliiton aikana. Teos Hopean valkea – matka menneeseen oppaina aurinko, fantasia ja folklore on ilmestynyt suomeksi vuonna 1983.

Ajatukset taivaankantta kannattavasta keskuspuusta ovat yleisiä kaikkialla maailmassa. Keskuspuu on taivaan ja maan yhteen sitova elämänpuu, joka on runsaasti käytetty aihe myös taiteessa.

Kristinuskon pyhä kirja Raamattu alkaa elämänpuun kuvauksella ja päättyy puheeseen elämänpuusta.

Elämänpuu sijaitsi keskellä paratiisia. Siitä oli lupa syödä. Kristittyjen tulkinnassa Raamatun läpäisee punaisena lankana pelastushistoria. Elämänpuu, josta sai ja tuli syödä, oli Lupauksen Sana Joulun lapsesta ja Herrasta, joka sanoi olevansa tie, totuus ja elämä. Hän sanoi olevansa myös elämän leipä. Siis Jeesus Kristus, elämänpuu, oli jo paratiisissa.

Raamatun viimeiset sanat varoittavat joutumasta eroon elämänpuusta.

Elämänpuu – maailmanpatsas – maailmansammas – Sampo – joulukuusi – Elämänpuu

Kaikkien kulttuurien tunnusmerkkeihin ovat kuuluneet tavalla tai toisella kuvaukset elämänpuusta. Joulukuusi on yksi elämänpuun ilmiasuista – miten muuten sen kotiin tuominen tiettyyn vuoden aikaan voitaisiin käsittää?

Kristinuskossa joulukuusi on saanut sisältönsä joulun sanomasta, paratiisin Elämänpuusta.

Joulukuusen ympärillä voi iloita myös talvipäivän seisausta ja päivän pidentymistä.

Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella.