Presidentti Martti Ahtisaaren perintö on vaativa haaste Alexander Stubbille

Presidentti Martti Ahtisaaren perintö on vaativa haaste Alexander Stubbille

Kansanedustaja Alexander Stubb oli yllätysnimi presidentti Martti Ahtisaaren johtaman rauhanjärjestö CMI:n johtoon. Mutta ei ehkä sittenkään ollut kun ajatellaan Stubbin tapaa toimia erilaisissa yhteyksissä ja kuvioissa ja kun hän samoin kuin presidentti Ahtisaari ovat Nato-myönteisiä. Myös on kysytty Stubbin sukujuurien painoarvoa Karjalasta lähtöisin olevan presidentti Ahtisaaren mielenmaisemassa.

Myös Kirkon Ulkomaanavun pitkäaikainen toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen olisi täyttänyt CMI:n johtajuuden vaatimukset. Pentikäinen on toiminut presidentti Ahtisaaren neuvonantajana sekä CMI:n talous- ja hallintopäällikkönä. Hänellä on ja on ollut muita kansainvälisiä tehtäviä.

Pentikäisen kansainvälisistä toimintatavat rauhanvälittäjätehtävissä ovat yhteensopivia CMI:n toimintaperiaatteiden kanssa. Kansanedustaja Stubb sen sijaan edusti Libyan arabikevään tapahtumissa nopeaa aseellisen puuttumisen linjaa. Hanen suuri haasteensa ja koetinkivensä on kantaa kunnialla rauhanjärjestön perintöä, jossa osapuolet asetetaan saman pöydän ääreen face to face, kasvokkain jalat saman pöydän allle ja jossa joikainen osapuoli ja sen edustaja tulee kohdatuksia arvokkaasti vaikkakin asiayhteyksistä riippuen tinkimättömästi.

Vertaansa vailla on Alpo Rusin kuvaus teoksessaan ”Mariankadun puolelta” tavasta, jolla presidentti Martti Ahtisaari kesäkuun alussa vuonna 1999 silloisissa Kosovon neuvotteluissa kohtasi Jugoslavian presidentin Slobodan Miloševicin. Sotarikolliseksi julistettu liittovaltion presidentti kohdattiin tinkimättömästi, silti arvokkaasti, tämän virka-asunnossa Belgradissa. Presidentti Miloševicia ei ajettu maakuoppaan kuten Irakin presidentti Saddam Hussein oli ajettu. (sermones.fi 8.2. 2008)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.