Valokeilassa nyt

Käytöstapojen luulisi olevan biologiassa! Siellä ne olisivat!

21. Syyskuu 2011 | Tekijä Nettilehti Sermones | Kategoria Valokeilassa nyt

Käytöstapojen luulisi olevan biologiassa! Ja siellähän ne lopulta ovat, mutta joillakin syvyyksiin vajonneina.
Käytöstapojen syvin moraali on jokaisessa ihmisessä synnynnäisesti. Ihmisen syvimpään biologiaan ovat kirjoitettuina kultaisen säännön ohjeet rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi ja kohtele toista ihmistä kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan.
Mikä on rapauttanut aikamme ihmisten minuuden ja elämän kivijalan? Sillä kivijalasta ja perustasta on kysymys, kun puhutaan [...]



Entä Tytti itse?

9. Elokuu 2011 | Tekijä Nettilehti Sermones | Kategoria Valokeilassa nyt

Tytti Isohookana-Asunmaa on käynnistänyt keskustalaisten presidenttikeskustelua Kalevan blogissaan (22.7.2011).
Isohookana-Asunmaa arvioi muun muassa: ”Puolue on nyt siinä tilassa, että tuleva ehdokas on valittava niin, ettei hän jaa peruskannattajakuntaa kahtia vaan kokoaa ja innostaa. Samalla ehdokkaan on kyettävä vetoamaan muihinkin äänestäjiin. Peruskannattajakunnan äänillä ei pitkälle pötkitä.”
Entä Tytti itse mukaan äänestykseen Suomen Keskustan tulevasta presidenttiehdokkaasta?
Talouskomissaari Olli [...]



Pohjois-Suomella on tarjottavanaan keskustalaisille presidenttiehdokkaaksi merkittävä aatepoliitikko. Hän on Tytti Isohookana – Asunmaa

14. Kesäkuu 2011 | Tekijä Nettilehti Sermones | Kategoria Valokeilassa nyt

Etelä-Suomeen painottunut politiikantekoko selittää sen, ettei keskustalaisuuden aatteena ja historiana sisäistänyttä entistä kansanedustajaa ja kulttuuriministeriä, valtiotieteen tohtori Tytti Isohookana-Asunmaata vielä ole nostettu esille seuraaviin presidentin vaaleihin valmistauduttaessa?
Pohjois-Suomella on tarjottavanaan ehdokkaaksi tuleviin presidentin vaaleihin merkittävä aatepoliitikko ja ajattelija. Olisi perusteltua, että keskustassa huomattaisiin presidentin vaaleja odotellessa luoda katse kohti Pohjois-Suomea.
Isohookana-Asunmaa kykeni ennen vaaleja aistimaan [...]



Kansaa oli kosketettu - lue sermones.fi:n artikkeli viime marraskuulta

19. Huhtikuu 2011 | Tekijä Nettilehti Sermones | Kategoria Valokeilassa nyt

Sermones.fi kirjoitti marraskuun 27. 2010 artikkelissaan “Realismia voi olla 20 edustajaa - kansaa on kosketettu” niistä monista tekijöistä, joiden perusteella perussuomalaiset voivat yllättää eduskuntavaaleissa kuten sitten yllättivät.
Lue kyseinen artikkeli ja keskustele!
Sermones.fi kirjoitti muun muassa: “Ehkä kansa ei ymmärrä eikä kaikistellen tiedäkään, mutta kosketettu sitä on.
Vuoden 2011 kevättalven eduskuntavaaleissa voi hyvinkin tulla näkyville, että kosketettu kansa [...]



Mannerheimin viimeinen ratsu saattoi isäntänsä viimeiselle matkalle

15. Helmikuu 2011 | Tekijä Nettilehti Sermones | Kategoria Valokeilassa nyt

Sotamarsalkka Mannerheimin viimeisen ratsun, Katen, mukanaolosta isäntänsä hautajaissaattueessa on ollut arvailua, ettei tiedossa olisi perää. Lehtori Vellamo Ikola viittaa tähän epäilyyn ja vakuuttaa tiedon oikeaksi. Brittitutkija Jonathan Clements tietää teoksessa ”Mannerheim. Presidentti, sotilas, vakooja” kertoa, että Mannerheimin tiineenä oleva ratsu, Käthy, ohjattiin lyhyeksi aikaa mukaan hautajaissaattueeseen (Kaleva 4.2.2011).
Clementsin antama tieto todistetaan oikeaksi myös Robert Brantbergin [...]



Suvi-Anne Siimes tuli esiin

14. Helmikuu 2011 | Tekijä Nettilehti Sermones | Kategoria Valokeilassa nyt

Presidentin vaaleihin on aikaa, eduskuntavaalit ovat ensin, mutta jo vuosia on arvailtu mahdollisia tai varteenotettavia presidenttiehdokkaita.
Sermónes teki jo elokuussa 2007 sen, mitä muualla julkisuudessa ei vielä arvailtu. Sermónes aisti ja teki tarjolla olevasta tiedosta johtopäätöksen. Sermones.fi (1.8.2007) näki vuoden 2012 presidentin vaalien ehdokkaina nimet Suvi-Anne Siimes, Olli Rehn ja Sauli Niinistö. ”Siinä he [...]



Käy Euroopan parlamentissa ja Suomen eduskunnan täysistunnossa! Avaa sermones.fi:n linkit! - Riennä luontoon ja maailmalle! - Elä ja nauti! - Siis sermones.fi/linkit

7. Helmikuu 2011 | Tekijä Nettilehti Sermones | Kategoria Valokeilassa nyt

Sermones.fi:n Linkit palvelevat Sinua. Tee niiden kautta matkoja maailmalla ja elämässä! Siis sermones.fi/Linkit, elä ja nauti! Vieraile Euroopan parlamentissa ja Suomen eduskunnan täysistunnossa!
Siis www.sermones.fi/linkit         http://www.sermones.fi/linkit/



Pauliina Kanniainen edelleen tuotteliaana

3. Helmikuu 2011 | Tekijä Nettilehti Sermones | Kategoria Valokeilassa nyt

Raahelainen taiteilija Pauliina Kanniainen on edelleen tuotteliaana. Muutama vuosi sitten debytoinut, myös valkoisella maalaava Kanniainen käyttää talven aikaa uutteraan maalaamiseen. Muun muassa Janssonin Gallerian kesänäyttelyistä ja alueellisista näyttelyistä tunnetuksi tulleen Kanniaisen teoksiin voi tutustua sermones.fi:ssä hakusanoilla “Pauliina Kanniainen” ja “Janssonin Galleria”.



Liisa, Liisa, Liisa, Rehn ja Niinistö – ja Piia-Noora Kauppi

22. Tammikuu 2011 | Tekijä Nettilehti Sermones | Kategoria Valokeilassa nyt

Sermones.fi kirjoitti tulevasta presidentin vaalista elokuussa 2007 (1.8.2007) seuraavasti: ”Arvailut Suomen seuraavasta presidentistä ja presidentin vaaleista ovat alkaneet. Presidentti Tarja Halosen presidenttikausi päättyy vuonna 2012.
Arvailut ovat siitä mainioita, että niillä voidaan ohjailla ainakin tulevia ehdokasasetelmia ellei sitten valintojakin.
Parasta nostaa nimet esille jo tässä vaiheessa.
Keskustan ykkösenä seuraavissa presidentin vaaleissa on kansainvälisesti erinomaista työtä tehnyt, vakuuttava [...]



Arto Luukkanen Mihail Hodorkovskin tuomiosta

15. Tammikuu 2011 | Tekijä Nettilehti Sermones | Kategoria Valokeilassa nyt

Useita teoksia Venäjästä kirjoittanut Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistonlehtori Arto Luukkanen suomii venäläisen miljardööri Mihail Hodorkovskin saamaa jatkotuomiota Kalevan lauantainumeron alakerrassa (15.1.2011).
Luukkanen arvioi Suomen suhtautumistapaa Hodorkovski-asiassa. Artikkelin otsikko on ”Hodorkovskin uusi tuomio asettaa Suomen ikävään välikäteen”.
Venäjän pääministeri Vladimir Putin saa artikkelissa raskaalla kädellä. Luukkanen näkee pääministeri Putinin nauttivan Hodorkovskin kärsimyksistä muistuttaen ”tässä mielessä” ”hieman” renessanssiajan [...]