Ymmärrys olemisesta ja olevasta

Ymmärrys olemisesta ja olevasta

Kansalaisilla on syytä odottaa valtakuntansa vaikuttajilta päivän politiikan taustalta syvää ymmärrystä olemisesta ja olevasta.

Historioitsija Matti Klinge on tiivistänyt omat odotuksensa koululaitoksen opetussuunnitelmista lähteviksi. Muistellessaan Ranskan aikaansa Pariisin Sorbonnen yliopiston professorina hän pitkin maata perheineen reissaillessaan pääsi arvioimaan Ranskaa yliopistokaupunkia laajemmin ja arvostelemaan joidenkin muiden suomalaisten perehtyneisyyttä asemamaansa Ranskan kulttuuriin, historiaan ja ihmisiin.

”Kuitenkin Ranska on, niin kuin Venäjäkin, maa jossa ’kaikki’ on jo lukiossa kasvatettu maan historian ja klassillisen kirjallisuuden merkeissä – niihin viitataan koko ajan jopa televisiouutisissa. Voi sanoa, niin kuin Neuvostoliiton-kaupan keskeishenkilöt, ettei klassillisen kirjallisuuden tuntemus riitä neuvotteluissa ’mutta ilman sitä on turha yrittääkään’.” (Matti Klinge: Upsalasta Pariisiin. Muistelmia 1960 – 1972. Siltala 2014.)

Paavo Lipponen yritti aikanaan saada suomalaiset keskustelemaan sivistyksestä ja intellektuaalisuudesta kirjallaan ”Järki voittaa” (Otava 2008), mutta niin ei tapahtunut. Pääasiallisimmat teoksesta tehdyt havainnot olivat sen huomaamista, että Lipponen nimitti joitakin nimeltä mainitsemiaan henkilöitä anti-intellektuelleiksi (semones.fi 23.6.2008).

Muistelmiaan ”Järki voittaa” teoksen aikaan kirjoittava pääministeri ja eduskunnan puhemies emeritus Paavo Lipponen oli koonnut kirjaansa muistiinpanojaan sivistyksestä, intellektuaalisuudesta, menneisyyden hallintaan sisältyvästä historiasta ja politiikasta sekä lopuksi kansainvälisestä vuoropuhelusta.

Teoksessa oli tarjolla materiaalia suomalaisen identiteetin rakennusaineksiksi. Teoksen olisi odottanut synnyttävän syvällistä ja rikastuttavaa keskustelua. Näin ei tapahtunut. Teoksen varsinaisesta sisällöstäkään ei käyty asiallista keskustelua. Sermones.fi kysyikin, missä keskustelijat – onko heitä.

Lipposen ”Järki voittaa” teoksen ilmestymisvuoden kesällä 2008 pidettiin Pariisissa Ranskan presidentti Nicolas Sarkozyn kokoonkutsuma EU-Välimeri-huippukokous. Ranskan presidentti oli kutsunut kokoukseen joukon valtioiden päämiehiä katsomaan toisiaan silmästä silmään. Suomea kokouksessa edustivat presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen kumppaninsa Sirkka Mertalan kanssa.

EU-Välimeri-yhteistyöllä on tarkoitus edistää Välimeren alueen rauhaa, vakautta ja vaurautta. Tavoitteeseen pyritään poliittisella vuoropuhelulla sekä talous- ja kulttuurisuhteiden tiivistämisellä.

Suomalaisena vieläkin tuntee häpeää omien päämiestensä takia.

Suomella on perinteisesti vahvaa antiikin tutkimusta ja Välimeren maissa on Suomen instituutteja. Eurooppalaisten arvojen tuntemus ja kunnioittaminen edellyttävät arvojen juurien tuntemusta. Vuoropuhelun aiheita olisi ollut runsaasti. Mutta ei, Suomen edustajilla ei ollut mitään sanomista, ainakaan median uutisoinnin perusteella. Kaikkein vähiten sitä olisi ollut edes odotettavissa pääministeri Vanhasen silloisella naisystävällä Mertalalla.

Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn idea kutsua pitkähampaiset ja sarvipäiset valtakuntien päämiehet yhdelle koolle oli tapahtumana loistava. Tällä hetkellä tulisi koota vastaava kokous, vaikka viime aikaiset Euroopan päämiesten tapaamiset ovat jo olleet hienoa diplomatiaa vakauttaa Venäjän ja Ukrainan tilanne.

Sermones.fi kirjoitti viime vuoden elokuussa lähettämättömän kirjeen Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistölle ja CMI:n hallituksen puheenjohtaja presidentti Martti Ahtisaarelle kutsua Venäjän ja Yhdysvaltain presidentit Suomeen saman pöydän ääreen (sermones.fi 8.8.2014). http://www.sermones.fi/2014/08/paivakirjastani-882014/

Linkit mainittuihin artikkeleihin:

http://www.sermones.fi/2008/06/paavo-lipponen-avasi-keskustelun-sivistyksesta-intellektuaalisuudesta-ja-menneisyyden-hallinnasta-%E2%80%93-suomalaista-identiteettia-etsimassa-ja-samalla-eurooppalaista-%E2%80%93-missa-keskustelijat/

http://www.sermones.fi/2008/12/etyjin-helsingin-ulkoministerikokouksen-aika-ja-paikka-ovat-hyvat-unioni-valimerta-varten-%E2%80%93-olisivat-nyt-eurooppalaisen-kulttuurin-juuret-kavaisseet-kesalla-edes-suomen-edustajien-puheenvuor/

Tässä tarjolla syventymistä Venäjän historiaan:

http://areena.yle.fi/tv/2012347

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.