Olethan jo varannut matkaliput Martti Lutherin häihin?

Olethan jo varannut matkaliput Martti Lutherin häihin?

Olethan jo varannut matkaliput uskonpuhdistaja Martti Lutherin häihin? Juhliin on aikaa enää kolme viikkoa.

Vuodesta 1994 lähtien kesäkuun toisena viikonloppuna on Saksassa, Wittenbergin kaupungissa, järjestetty Katharina ja Martin Lutherin häät suurena kaupunkijuhlana. Nyt ne ovat 8. – 10. kesäkuuta. Oikeat häät olivat aikanaan eli vuonna 1525 kesäkuun 13. päivänä.

Lutherin häät ovat Lutheriin ja luterilaiseen uskonpuhdistukseen liittyviin paikkoihin levittäytyvä historiallinen tapahtuma, jossa syödään 1500-luvun ruokia ja jossa Wittenbergin kaupunki on mukana. Juhlan alkamisen merkiksi Wittenbergin kaupungintalon eteen salkoon nostetaan suuri hääseppele.

Saksaan pääsee helposti ja nopeasti. Lentäen Berliiniin ja sieltä bussilla tai junia käyttäen Wittenbergiin ja muihin Luther-kaupunkeihin. Hienosti matka taittuu myös omalla autolla kulkien.

Luther-kaupunki Wittenberg on viehättävä kaupunki Elbe-joen varrella. ”Luthers Hochzeit 8. bis 10. Juni 2007” kutsuu tutustumaan myös muihin Luther-kaupunkeihin, joissa vieraillessa samalla tutustuu entisen DDR:n alueeseen. Luther-kaupungit ovat ammattitaidolla korjattuja ja entisöityjä vanhoja, viihtyisiä kaupunkeja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.