Maanviljelijöiden kouluttautumistilastot ovat surkeaa luettavaa

Maanviljelijöiden kouluttautumistilastot ovat surkeaa luettavaa

Maanviljelijöiden kouluttautumistilastot ovat surkeaa luettavaa. Tilastoja lukiessa ei voi välttyä ajattelulta, että ammattikunnassa on vielä asennetta, ettei maanviljelijä kouluja tarvitse.

Suurten otsikoiden maatiloista vesien likaajina pitäisi herättää keskustelua ei vain maataloustuista ja tukiehdoista vaan samalla ja ennen kaikkea koulutuspolitiikasta.

Maanviljelijän ammattitaitovaatimukset ovat suuret. Niihin mittoihin ei ole mahdollista päästä pelkällä käytännön kokemuksella. Maatalouskemiassakaan, johon lannoitepäästöt kuuluvat, ei ole vara jäädä pelkän ulkopuolelta annetun neuvonnan ja ohjeistuksen varaan. Eihän kannettu vesi kaivossa pysy!

Ammatillisessa koulutuksessa erityisesti maatalouskoulutus on ollut vähäarvoista. Antiikin Kreikan työkäsityksen – ruumiillinen työ on henkistä työtä alempiarvoisempaa – taakka on edelleen raskas maanviljelijän harteilla.

Maatalouden koulutusajatteluun on tullut muutosta aloittelevan viljelijän koulutusvaatimusten myötä, mutta kokonaisuutena kuva koulutuksen kattavuudesta maatalousyrittäjien keskuudessa on surkea. Maatalousvaltaisen Nivalan seutukunnan nuoristakin maanviljelijöistä 28 prosenttia on ilman minkäänlaista loppututkintoa peruskoulua lukuunottamatta, 55 – 59 vuotiaista 71 prosenttia.

Haapajärvellä, jossa omalla paikkakunnalla on maatalousoppilaitos, viidelläkymmenelläviidellä prosentilla 30 – 39-vuotiaista maanviljelijöistä ei ole loppututkintoa miltään kouluasteelta peruskoulun jälkeen.

Useissa pitäjissä ei ole tehty minkäänlaista kartoitusta maatalousyrittäjien koulutustaustasta kuten ei nykyisessä Siikajoen – entisen Ruukin – kunnassakaan, vaikka myös sillä paikkakunnalla on maaseutuoppilaitos.

Ihminen pystyy oppimaan vain, jos hän jo osaa. Ihmisen aivoissa olevassa tietojärjestelmässä tulee siis olla tarttumapinta – jo olemassa oleva kognitio eli tietopääoma, johon uudet tiedot ja taidot tarttuvat. Kun ammatinharjoittajalta puuttuu tietopääoma, oman ammattinsan peruskoulutus, uutta tietoa ei tartu eikä ammattitaito kehity eikä luovuus käynnisty.

Tunnettua on, että aikuiskoulutus kiinnostaa ihmisiä, joilla jo on suhteellisen korkea koulutus. Sama on havaittavissa maatalouskoulutuksessa. Erään kunnan maaseutuasiamies oli huomannutkin, että esimerkiksi maataloustukia koskevaan koulutukseen eivät tule ne, jotka koulutusta tarvitsisivat.

Vaikka tällä hetkellä maatalouskoulutuksessa on paljon erilaisia kursseja ja mahdollisuuksia täydennyskoulutukseen, edellytyksenä niiden hyödyntämiseen on vahva peruskoulutus. Muuten ei synnyt edes halukkuutta osallistua niihin.

Suomi olisi paratiisi, jos maa-, metsä- ja karjatilojen kaikilla työntekijöillä olisi jo vuosikymmeniä sitten ollut vähintään luonnonvara-alan peruskoulutus ja ainakin yhdellä työntekijällä – isännällä tai emännällä – luonnonvara-alan korkeakoulututkinto ja –koulutus.

Ammattitaito, johon kuuluvat varsinaisen tuotteistamisen ja tuotannon lisäksi myös kirjanpitotaito ja liiketalousosaaminen, olisi pelastanut Suomessa lukuisan määrän maatiloja globaaleista, eurooppalaisista ja poliittisista paineista huolimatta. Ja mikä paratiisimaisinta: suomalaisten tuotteiden laaja kirjo olisi todellisuutta. Ilman tietotaitoahan ei ole luovuutta, innovaatioita ei synny.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.