Oliko koulun piha portilta alkaen lapsellesi lämmin syli?

Oliko koulun piha portilta alkaen lapsellesi lämmin syli?

Miten koulun portti odotti lastasi hänen aloittaessaan tällä viikolla uuden lukuvuoden tai peräti ensimmäisen kouluvuotensa?

Saiko lapsesi käydä koulun pihaan hyvin suunnitellun, kauneusarvoja korostavan jopa kukkasin koristellun portin kautta? Ympäröikö koulun piha-aluetta lämpimin värein maalattu, viimeisen päälle korjattu ja viimeistelty puuaita? Saiko lapsesi lähteä astelemaan vehmasta, hoidettua, puhdasta, puin, pensain, kukkaistutuksin ja jopa veistoksin kaunistettua monimuotoista piha-aluetta pitkin kohti lämpimästi hymyilevää koulun ovea opettajien jo odotellessa syli avoinna tai ainakin käsi valmiina tervehtimään?

Vai?

Vai odottiko lastasi koulu, jonka metallinen verkkoaita repsotti ja oli useista paikoin maahankin tallattu? Odottivatko lastasi ruosteiset, osaksi vinoon painetut pyörätelineet? Odottiko lapsen askeleita häthätää viime hetkellä epätasaisesti ja tökerösti leikattu koulun pihanurmikko – siellä missä sitä on? Rehottivatko nokkospuskat, mutta eivät kauniit istutukset? Odottiko lastasi vastenmielisen ja ilottoman piha-alueen keskellä koulurakennus joka repsottavin sälekaihtimin – silmät kiinni – katseli sisälletulijoita?

Ihminen on aina vuorovaikutuksessa ulkomaailman kanssa, ei ainoastaan ihmisten vaan myös fyysisen ulkomaailman kanssa. Näin on, vaikka ihminen – lapsi tai aikuinen – ei sitä tiedostaisikaan

Koulunpidon kauneudessa vastuu on jokaisella opettajalla ja koulu- tai oppilaitosyhteisössä työskentelevällä. Koulun- ja oppilaitoksen valmius vastaanottamaan oppilaat ja opiskelijat on tarkasti suunniteltava jo keväällä suunniteltaessa tulevaa lukuvuotta. Vastaanoton tulee alkaa koulun ja oppilaitoksen portilta.

Sivistys ilmenee kauneutena.

Kauniilla, vehmaalla ja puhtaalla koulunpihalla ovat lasten maailmaan kuuluvat leikki- ja liikuntavälineet. Raahen lakkautetulla Ylipään koululla tulisi käydä katsomassa mallia. Keinuja on useita sijoitettuina eri puolille pihaa. On asianmukainen rajattu pelikenttä. On hiekkalaatikko, joita vähänkin isommalla koululla tulisi olla useita. Lisäksi koulun pihalla tulisi olla leikkimökki, joita myös saisi olla useampi kuin yksi. Rimpuileminen ja kiipeileminen on lapsista hauskaa – kunpa koulunpihalla kasvaisi suuria paksuoksaisia mäntyjä, kuusia ja koivuja. Kiipeilypuut olisivat tärkeitä – kiipeilytelineet eivät niitä voita. Melko ison kivenkin voisi pihalle kuljettaa ellei sellaista ole pihalla ennestään.

Kai kaikkien koulujen pihapuissa on jo tällä hetkellä linnuille pöntöt?

Vuosia sitten Vaasan läänin maisema-arkkitehtuurin silloinen ohjaava läänintaiteilija Veli-Markku Uski totesi Siikajoella pitämässään koulupihaluennossa: ”Nykyisin koulupihat ovat ympäristönsä asukkaille malliesimerkkejä ankeudesta, kylmyydestä ja välinpitämättömyydestä. Parhaimmillaankin ne ovat vain esimerkkejä kaavamaisesta standardiajattelusta, jossa luonnon monimuotoisuudella ja herkkyydellä ei ole mitään sijaa.”

Esitelmästä on kulunut aikaa, mutta ovatko koulujen pihat tuosta oleellisesti muuttuneet?

Uski totesi lisäksi ”Asfalttia, soraa, kynittyjä nurmikoita. … niilläkö kenties tuotetaan monimuotoisia kauneusarvoja, arvokkaita luonnonkokemuksia, laadukasta sielunmaisemaa, parannusta pahoinvointiin?”

Uskin esitelmässään lainaamassa M. Hyvösen vuodelta 1922 olevassa kirjassa ”Koulupuutarha” todetaan: ”Ennenaikainen ja luonnottoman moninainen sanatieto, jolla lapsen havaintopiirissä ei ole minkäänlaista tosiperäistä pohjaa, uuvuttaa ja tympäisee lapsen siinä määrin, ettei hän enää koulun ulkopuolellakaan näe silmillään aallon hopeanvälkettä, ei pilvien purppurahohdetta eikä moniväristen nurmikukkain loistetta. Hän ei kuule puron iloista solinaa, ei salon syvää soittoa, eikä linnun iloista laulua niin kuin ennen kouluun menoaan, luonnonpiirissä eläessään.”

Siis, oliko koulun piha portilta alkaen lapsellesi lämmin syli? Mistä on lähtöisin paikan henki, jonka lapsesi kohtasi? Edustaako lapsesi koulun piha luonnon monimuotoisuutta ja elämän rikkautta? Oliko lapsesi kohtaama paikan henki kauneutta, jonka alkuperä on sivistyksessä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.