On olemassa myös käyrä viiva

On olemassa myös käyrä viiva

Raahen Asemakadun lehmusten kaataminen on surullista.

Täysikasvuisten puiden kaataminen kadun viereltä edellyttäisi pitkää harkintaa ja paikkakuntakohtaista julkista kansalaiskeskustelua. Sitä ei ole ollut eikä sitä ollut mahdollista synnyttääkään, koska tietoa kaatamishankkeista ei etukäteen ollut käytettävissä.

Nykyisen Raahen Ykköspalvelun ja entisen Alkon myymälän pysäköintipaikan järjestelyt olisi voinut ajatella aivan toisin kuin mitä nyt on tapahtunut. Tuosta poikki ja pinoon-ajattelu ei sovi yhden korttelin pituisen pysäköintiongelman ratkaisemiseksi. Sitä paitsi mitään ongelmaa ei ole tähänkään mennessä ollut. Päinvastoin.

Autojen pysäköinti vinoon, kuten tähän asti on tapahtunut, on helpompaa kuin peräkkäin pysäköiminen, jolloin autoa joutuu pujottamaan monesti muiden autojen väliin.

Miksi Raahen Asemakadun liikenne- ja pysäköintijärjestelyjä yleensäkään tehdään vain viivottimen avulla?

On olemassa myös käyrä viiva.

Luonnossa kulkeminen on terapeuttista, koska siellä ei kohtaa viivotinsuoria. Pensaat noudattavat mieluummin ympyrää, samoin puiden latvukset. Polut mutkittelevat ja mättäät ovat pallomaisia. Luontoympäristö vaihtelee muodosta toiseen, mutta viivotinsuoraa ei välttämättä kohtaa puiden rungoissakaan.

Raahen katusuunnittelijoille tekisi hyvää käydä kävelyllä niin metsässä kuin niitylläkin. Voisi syntyä innovaatioita siitä, miten kadun vieriä voisi muotoilla vanhoja puita kiertäen.

Liikennejärjestelyissä on totuttu yhtäkkiä kapeneviin ajoväyliin liikenneympyröitä ja liikenteenjakajia ohitettaessa. Niiden kanssa on opittu kamppailemaan jopa kieli keskellä suuta. Raahen Teknoparkin viertä kulkevan kadun kokonainen muotoilu kapeikkoineen on vaarallinen.

Miksi sitten yhtäkkiä Asemakadun kapeuttaminen tai muu muotoilu olisi yhtäkkiä ollut mahdotonta?

Ei ole muuta selitystä kuin ajattelun puuttuminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.