Suomi on paras

Suomi on paras

Tänään suomalaiset röyhistelevät rintaansa. Suomi on paras. Ainakin Pisan tutkimuksen mukaan. OECD julkisti 4.12.07 kolmannen Pisa-tutkimuksen tulokset, joiden mukaan maamme koulutusjärjestelmä todettiin parhaaksi.

Pisa on tutkimusohjelma, joka tuottaa tietoa koulutuksen tilasta ja tuloksista sekä koulun ulkopuolella tapahtuvasta oppimisesta. Suomi on ollut kärjessä tässä tutkimusohjelmassa myös jokaisena tutkimusvuonna eli vuosina 2000 ja 2003.

Tuloksista voidaan todeta mielenkiintoisia asioita. Erityisesti luonnontieteiden osaamisessa korostui suomalaisten tasaisuus. Heikkojen oppilaiden osuus oli Suomessa pieni muihin verrattuna. Koulujen väliset erot olivat pienimpiä. Oppilaiden suhtautuminen luonnontieteellisten asioiden opiskeluun oli myönteisintä.

Suomessa ei ole väliä, mitä koulua käy, sillä koulujen väliset erot ovat pienet. Tuloksissa korkeimmalle tasolle suomalaisista pääsi 4 prosenttia, kun keskiarvo oli 1,3. Tästä professori Jarkko Hautamäki totesi Helsingin Sanomissa 5.12.07, että ”nyt voidaan myös haudata puhe peruskoulun tasapäistävyydestä”.

Toimittaja Markku Heikkilä kysyi Kalevassa 20.3.07, ”kuka nostaa ne ihmiset, jotka ovat saaneet aikaan suomalaisen koulujärjestelmän kehityksen nykyiseen tilaansa eli tuloksiltaan maailman parhaaksi? Isompaa palvelua isänmaalle ei ole tainnut kukaan viime vuosikymmeninä tehdä.” Tämän johdosta kysyin Kaleva-lehden kirjoituksessa 26.3.06: ”Arvostaako opettajankoulutus työtänsä?”

Mistä tällainen kysymys johtui?

Professori Jouni Välijärven mukaan yksi menestyksemme syy on opettajakoulutuksessa. Peruskoulu aloitettiin Pohjois-Suomessa. Oulun ja Lapin yliopistot ovat kouluttaneet opettajia, jotka ovat sijoittuneet paljolti pohjoisen kouluihin. Yliopistot ovat tehneet tässäkin suhteessa merkittävää työtä.

Edellä mainittu kysymys johtui siitä, että huolimatta näin erinomaisista tuloksista ei Oulun kasvatustieteellinen tiedekunta löytänyt viime vuonna tohtoripromootioon yhtään kelvollista kunniatohtoria Pohjois-Suomesta eikä edes koko Suomesta. Tohtorit valittiin ulkomailta.

Kunniatohtoreiksi olisi ollut mahdollista ja aiheellista valita ansioituneita tutkijoita, opettajia, hallinto- ja luottamushenkilöitä Oulun ja Lapin lääneistä. Minkäänlaista vastausta ei ole ainakaan julkisuudessa näkynyt. Ehkä kysymykseni oli aiheellinen.

Pertti Sinervo
Opetusneuvos
Oulu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.