Elokuu 2008

Presidentti Urho Kekkosen näköispatsaan jalustan tyhjään tilaan voi kuvitella puolison rouva Sylvi Kekkosen – Sylvi teki Urhosta miehen – Suomen historian suurin valtiomies

12. Elokuu 2008 | Tekijä Nettilehti Sermones | Kategoria Artikkelit

Raahessa sunnuntaina paljastetun presidentti Urho Kekkosen näköispatsaan tehnyt kuvanveistäjä Matti Peltokangas on käsityksellään ottanut voimakkaasti kantaa presidentti Kekkosen persoonaan ja elämäntyöhön.
Presidentti Kekkosen elämäntyöhön perehtynyt taiteilija on sanonut merkittävät sanat Kalevan Juhani Eskolan haastattelussa.
Sunnuntain puolenpäivän aikaan oli paljon kansaa liikkeellä Raahen Rantapuistossa, Raatihuonetta eli kaupungintaloa vastapäätä toisella puolen Rantakatua.
Väkeä oli paljon odottamassa presidentti Kekkosen patsasta peittävän [...]



Viikon vanha leikkipuisto revittiin hajalle – miksi pyritään tuhoamaan hyvä ja kaunis, puhdas ja rakastettava?

9. Elokuu 2008 | Tekijä Nettilehti Sermones | Kategoria Artikkelit

Kuluneen viikon uutisissa kerrottiin, että Oulun Herukan kaupunginosan viikon vanha leikkipuisto on jo revitty hajalle.
Leikkipuistoa ei ehditty ottaa vielä edes käyttöön, kun sieltä vasta istutetut puut jo revittiin irti, nimikyltti ja koirakieltokyltti väänneltiin, pari valaisinta rikottiin ja yritettiin katkoa köysiä.
”Tämä on kuvottavinta pitkään aikaan”, on Oulun kaupunginpuutarhuri sanonut tapahtuneesta torstain Kalevan uutisen mukaan.
Poliisin [...]



Raahen valtakunnallisilla kotiseutupäivillä torstaina puhunut valtiosihteeri Raimo Sailas patistaa nostamaan opetuksen tasoa – kotiseutuidentiteetti ja palvelujen tuottaminen ovat eri asioita – kuntayhtymiä ei valvo kukaan

8. Elokuu 2008 | Tekijä Nettilehti Sermones | Kategoria Artikkelit

Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä Raahessa torstaina lokalisaatiosta ja globalisaatiosta puhunut valtiosihteeri Raimo Sailas sanoi puheessaan useita kertoja, että Suomessa on nostettava opetuksen tasoa.
Sailas varoitti opettajia leipääntymisestä.
Vaikka Pisa-tulokset ovat hyvät, liian tyytyväinen kuitenkaan ei saa olla, hän varoitti.
”Opettajat eivät saa päästä liian helpolla, eivätkä oppilaat saa päästä liian helpolla.”
Sailas puuttui myös koulutuksen keskeyttämisiin erityisesti ammatillisella puolella.
”Koulutuksen ulkopuolelle ei [...]



Harvat raahelaiset ovat saaneet olla itseään paremmassa runsaslukuisessa seurassa – Suomen sodan päämaja oli Raahessa – siviilejä kohdeltiin silkkihansikkain – vankien kohtelu oli humania hommaa – valtakunnalliset kotiseutupäivät Raahessa jatkuvat sunnuntaihin

8. Elokuu 2008 | Tekijä Nettilehti Sermones | Kategoria Artikkelit

Raahen valtakunnallisten kotiseutupäivien runsaassa osanottajajoukossa keskiviikkona ja torstaina kiinnitti huomion paikallisten osanottajien vähäinen määrä.
Muuten osanottajia oli eri puolilta Suomea.
Vaikka päivien alkajaiset ovat vasta tänään perjantai-iltana, merkittävimmät luennot olivat ennen sitä, eilen ja toissapäivänä keskiviikkona.
Keskiviikkona olivat Suomen sotaa koskevat kaksi asiantuntijaluentoa. Dosentti Ali Pylkkänen Turun yliopistosta tarkasteli Euroopan ja Pohjolan poliittista ja sotilaallista tilannetta Suomen [...]



Kahvia Raahessa, olkaa hyvä! – Raahen Härkätorin puistokahvila on avattu – kahvia ja ruokaa on kyllä tarjolla eri puolilla kaupunkia muissakin paikoissa – että olkaa hyvä vain!

6. Elokuu 2008 | Tekijä Nettilehti Sermones | Kategoria Artikkelit

Raahen keskustassa sijaitsevan Härkätorin puiston kahvila on valmis siinä määrin, että sen avaaminen tämän viikon maanantaina oli mahdollista.
Toivottavasti uusi kahvila jo enteilee kahvilakulttuurin saapumista Raaheen.
Raahessa tänään keskiviikkona alkaviin Valtakunnallisiin Kotiseutupäiviin (ks. linkit/Raahe) ajoitetun puistokahvilan valmistuminen on riemukas tapahtuma ja yllyttää jopa unelmoimaan. Että siinä vain istuisi puiston keskellä ja vieressä pöydän reunalla tuoksuisi kuppi kahvia.
Eikä [...]



Oulun mattolaitureita on huollettava melkein joka päivä ilkivallan takia – pesutynnyreitä puhkotaan ja niihin raahataan kiviä – asialla on pieni porukka – samanlainen pieni porukka käyttää ilkivaltaa internetin keskustelupalstoilla – uskonnon, omantunnon ja ajattelun vapauden luovuttamattomat arvot – median erityisesti on osoitettava sivistyneisyytensä – jos tahtoo olla korkeatasoinen media

4. Elokuu 2008 | Tekijä Nettilehti Sermones | Kategoria Artikkelit

Julkisen sanan neuvoston, JSN:n, puheenjohtaja Pekka Hyvärinen on puuttunut median nettisivujen keskustelupalstojen nimettömiin kirjoituksiin.
Hyvärinen on ottanut keskustelupalstojen kirjoituksiin kantaa ilman julkisesti tietoon tulleita kanteluita JSN:lle.
Tämä osoittaa, että internetkeskustelupalstoilla asiat eivät ole hyvin.
Muutama päivä sitten uutisoitiin Kalevassa, että Oulun läpivirtaavan Oulujoen rannalla, Tuiran uimarannalla, sijaitsevan mattolaiturin irtoamisen syyksi epäillään tihutyötä. Uutistekstissä kerrotaan, että Oulun [...]



Turkin päähuivikiista

2. Elokuu 2008 | Tekijä Nettilehti Sermones | Kategoria Artikkelit

Turkin hallituspuolue AKP on saanut maansa perustuslakituomioistuimelta vakavan muistutuksen päätöksestään sallia islamilaiseen uskontoon kuuluvan päähuivin käyttö yliopistoalueella.
Syytettynä ollutta puoluetta ei lakkautettu, mutta sen tämän vuoden puoluetuen tuomioistuin puolitti.
Turkin perustuslain mukaan Turkki on maan ensimmäisen presidentin Kemal Atatürkin perintönä sekulaari valtio, jossa valtion julkisissa yhteyksissä ei voi esiintyä uskonnollisin tunnuksin.
Uskonnon asemaa vahvistettiin viime helmikuussa voimaan [...]



Laula, laula vielä! - Palaa mielikuvissasi siihen elämäsi kesähetkeen, joka on tallentunut muistiisi hyvänä kesäpäivänä! – Laula, laula vielä Kesäpäivä Kangasalla!

1. Elokuu 2008 | Tekijä Nettilehti Sermones | Kategoria Artikkelit

Palaa mielikuvissasi siihen elämäsi kesähetkeen, joka on tallentunut muistiisi hyvänä kesäpäivänä!
Mutta myös, edelleen on kesä – Suomen kesä.
”Laululla … laululla voi vain koskettaa ihmisen sisintä.”
KESÄPÄIVÄ KANGASALLA
1. Mä oksalla ylimmällä oon Harjulan seljänteen;
niin kauas kuin silmään siintää, nään järviä lahtineen.
Kas Längelmävesi tuolla vöin hopeisin hohtelee,
:,:ja Roineen armaiset aallot sen rantoa hyväelee.:;:
2. Kuin lemmikin sulosilmä, niin kirkas, niin sininen,
on [...]