110901 – johtavatko jäljet johonkin?

110901 – johtavatko jäljet johonkin?

Kolmatta maailmansotaa on pelätty.

Kolmatta maailmansotaa on myös toivottu.

Leninin sanotaan kehitelleen ajatusta, että sosialismi leviäisi koko maailmaan suurten maailmansotien välityksellä.

Sodat Euroopassa ja kaikkialla maailmassa eivät ole olleet sosialismin levittämiseksi poissuljettuja.

Helsingin yliopiston poliittisen historian emeritusprofessori Osmo Jussila tietää, että Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov muistelmanluontoisissa keskusteluissaan 1970-luvulla ei edes kavahtanut sitä mahdollisuutta, että kolmas maailmansota olisi ydinsota.

Vähän ennen Yhdysvaltain World Trade Centerin terrori-iskua vuonna 2001 Kanavassa julkaisemassaan artikkelissa ”Onko Pien-Venäjä mahdollinen?” Jussila toteaa, että toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliiton skenaario sosialismin levittämiseksi näytti toteutuvan. Jos Yhdysvallat olisi pitänyt voimassa Stalinille sodan aikana annetun lupauksen, että sodan päätyttyä amerikkalaiset joukot vedetään pois Euroopasta, ja jos Marshall-apua ei olisi annettu eikä Natoa perustettu, ”niin tiedä häntä, miten Länsi-Euroopankin olisi käynyt. Ainakin Italiassa ja Ranskassa olivat vahvat ja tällaiseen kehitykseen valmiit kommunistiset puolueet”.

Jussila jatkaa ”Tämä on nyt sitä historiassa kuuluisaa ja kiellettyä jossittelua, mutta jossittelua ei ole se, että koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan Moskovan päätavoitteena Länsi-Euroopassa oli a) saada amerikkalaiset joukot vetäytymään pois ja b) hajottaa jollakin konstilla Nato tai ainakin heikentää sitä ratkaisevasti”.

Jussilan käsityksen mukaan Moskova Kuuban kriisin yhteydessä vuonna 1962 ei kuitenkaan halunnut ydinsotaa länttä vastaan, vaikka kyseinen sota oli jo lähellä.

Sosialismista vapautuneiden Itä-Euroopan maiden sota-arkistot kertoivat vanhan tavoitteen olleen voimassa. Vuonna 2001 julkaisemassaan artikkelissa Jussila kirjoittaa: ”Itä-Euroopan maiden sota-arkistoista löydetyt suunnitelmat ja kartat vahvistavat sen jo tšekkikenraali Jan Sejnan muistelmissaan – otsikolla ”Tulemme hautaamaan teidät”, joka on kuuluisa Hruštšovin uhkaus – esittämän skenaarion, että tavanomaisin asein käytävässä sodassa Varsovan liiton joukkojen oli määrä ehtiä miehittää koko Länsi-Eurooppa, ennen kuin amerikkalaiset ehtisivät lähettää sinne vahvistuksiaan”.

Sota-arkistoista ovat löytyneet todisteet 1960-luvulla tehdylle koko maailman sosialistiselle valloitusskenaariolle. Maailmanherruuden, Pax sovietican, piti olla valmis vuonna 1995.

Sosialismin päävastustajaa Yhdysvaltoja vastaan oli tarkoitus hyökätä entisten siirtomaiden kautta. Tässä skenaariossa tuli kuitenkin Nato saada ensiksi hajalle, Jussila kirjoittaa. Kun Latinalainen Amerikka olisi irrotettu Yhdysvaltain ylivallasta, olisi aloitettu itse Yhdysvalloissa tehokas subversio eli solutustaktiikka ja KGB:n myyräntyö.

Ennen maailmanherruuden saavuttamista Neuvostoliitto ehti romahtaa. Subversiolla oli kuitenkin ehditty tehdä maailmanlaajuista indoktrinaatiota, aivopesua.

Sivistyneen ja oppineen 1900-luvun levoton maailma lainehtii edelleen. Valtiot ja alueet, joilla imperialismi oli ollut vallalla, ja joihin sosialistisen menetelmät eivät ole tuoneet vakautta, ovat jatkaneet riehumista.

Mitenkään ei ole selvitettävissä eikä kartoitettavissa, että World Trade Centerin iskut olisivat olleet islamistien kotikutoista alkuperää.

Hyvin aivopestyt aivot eivät lopeta toimintaansa, vaikka koulutuskeskukset romahtaisivat.

Kuka, ketkä tai mikä ja mitkä lopulta ovat vastuussa New Yorkin ja Yhdysvaltain muihin kohteisiin suunnatuista iskuista? Minkä skenaarion piirissä iskijät olivat oppinsa sisäistäneet?

Johtavatko 110901 jäljet johonkin muualle kuin terroristeihin itseensä?

Venäjän presidentti Vladimir Putinkin soitti 110901 iskun jälkeen niin nopeasti Yhdysvaltain presidentti George W. Bushille, että jollekin suomalaiselle vahingon aiheuttajalle tuli jo mieleen oma kiirehtiminen ”minä ainakaan se en ollut”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.