Pitäisikö markkinoiden antaa siivota omat sotkunsa muun muassa konkurssien avulla?

Pitäisikö markkinoiden antaa siivota omat sotkunsa muun muassa konkurssien avulla?

Oulun yliopiston kansantalouden professori Mikko Puhakka on tarkastellut pankkikriisien ratkaisua artikkelissaan Kalevassa 7.10.2008.

Yhdysvaltain kongressin päätöstä roskapankin perustamiseksi hän toteaa, että päätös saattaa rauhoittaa markkinoita, mutta sen seuraukset eivät tule olemaan yksinomaan myönteiset. Julkisen vallan toimilla on pitkäaikainen vaikutus markkinoiden toimintaan, hän toteaa.

”Jos markkinoilla uskotaan valtion rientävän apuun aina, kun ongelmia syntyy, on selvää, että muun muassa pankit ryhtyvät usein liian riskipitoisiin sijoituksiin, joiden seurauksista niiden ei itse tarvitse välittää kovin paljon.”

Roskapankin järkevyydestä hän toteaa, ettei ole nähnyt yhtään laskelmaa tai vertailua, jotka osoittaisivat roskapankin edullisuuden verrattuna siihen, että annettaisiin markkinoiden siivota omat sotkunsa itse muun muassa konkurssien avulla.

Puhakka näkee julkisen vallan kriisiin puuttumisen kielteisenä seurauksena myös kiristyvän markkinoiden toiminnan sääntelyn. Hänen mielestään lisääntynyt sääntely vaikeuttaa markkinoiden toimintaa ja johtaa aikaa myöten muun muassa innovatiivisuuden vähenemiseen.

Puhakka ihmettelee, ettei Yhdysvalloissa reagoitu syntyneeseen finanssikriisin tyyppiseen tilanteeseen jo vuonna 2007, kun liian alhaisilla koroilla myönnettyjen asuntoluottojen ongelmat olivat jo tiedossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.