Mannerheimin viimeinen ratsu saattoi isäntänsä viimeiselle matkalle

Mannerheimin viimeinen ratsu saattoi isäntänsä viimeiselle matkalle

Sotamarsalkka Mannerheimin viimeisen ratsun, Katen, mukanaolosta isäntänsä hautajaissaattueessa on ollut arvailua, ettei tiedossa olisi perää. Lehtori Vellamo Ikola viittaa tähän epäilyyn ja vakuuttaa tiedon oikeaksi. Brittitutkija Jonathan Clements tietää teoksessa ”Mannerheim. Presidentti, sotilas, vakooja” kertoa, että Mannerheimin tiineenä oleva ratsu, Käthy, ohjattiin lyhyeksi aikaa mukaan hautajaissaattueeseen (Kaleva 4.2.2011).

Clementsin antama tieto todistetaan oikeaksi myös Robert Brantbergin viime vuonna julkaistussa teoksessa ”Lagus Ritari n:o 1”.

Panssarikenraali evp. Ruben Lagus oli yksi niistä kahdeksasta Mannerheim-ristin ritarista, jotka olivat kantamassa Mannerheimin tykkivaljakon vetämän arkun haudalle ja laskemassa arkun hautaan Hietaniemen hautausmaalla. Brantberg kertoo hautajaisista myös sotamarsalkan ratsua koskevan tiedon.

Vuonna 1951 tammikuussa Sveitsissä kuollut marsalkka Mannerheim oli jo vuoden 1949 kesällä ilmoittanut everstiluutnantti Lars Rönnquistille, että hänen viimeinen ratsunsa Kate oli liitettävä hautajaissaattoon. Brantbergin mukaan pääministeri Urho Kekkonen ei hyväksynyt marsalkan toivomuksen toteuttamista. ”Myös Helsingin varuskunnan komentajalla, Ilomantsin taistelujen sankarilla Torvald Ekmanilla, oli ongelma. Kate oli tiineenä. Kenraaliluutnantti katsoi, ettei hevosta voinut ottaa mukaan.”

Everstiluutnantti Rönnquist oli kuitenkin ”kaikessa hiljaisuudessa hankkinut Katelle mustan suruloimen Tukholmasta. Tamma salakuljetettiin junassa Ypäjältä Helsingin poliisiasemalle, jonka sisäpihalla sitä piilotettiin. Kun surusaatto eteni pitkin Unioninkatua, Katea talutettiin sille kuuluvalla paikalla lyhyen matkaa tykkilavetin perässä”, Brantberg kertoo.

Mannerheimin arkkua veti kuuden mustan hevosen tykkivaljakko ja Brantbergin kertoo Katen saatelleen isäntäänsä tämän viimeisellä matkalla hetken aikaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.