”Vauhtia, orja!” – Suuruus on palvelemisessa!

”Vauhtia, orja!” – Suuruus on palvelemisessa!

Kansanedustaja Päivi Lipponen on ulkomaanmatkoistaan kirjoittaessaan kertonut eräässä kirjassaan siirtomaaherrojen aikaa muistuttaneen tapahtuman erään valtion Suomen lähetystöstä. Kerran illalla heidän ajaessaan autolla ulos lähetystön portista, suomalaiset diplomaatit huusivat portinvartijalle suomenkielellä: ”Vauhtia, orja!”

Äskettäin poliisivoimin Suomesta Angolaan viety 20-vuotias isänsä sairauteen ja äitinsä sodassa menettänyt Antonio Dalas istui Suomesta Afrikkaan matkalla olleessa lentokoneessa kahden suomalaisen poliisin keskellä ja suomenkielen jo oppineena hän ymmärsi, mitä poliisit puhuivat. ” Matkalla he sitten vitsailivat ja naureskelivat minulle. Istuin heidän keskellään ja kuulin kaiken” (suomenkuvalehti.fi 5.4.2012/Hannu Pesonen).

Hyviin toimintatapoihin kuuluvat aina ihmisen ja ihmisyyden kunnioittaminen.

Ihminen viestii itsestään eniten omalla elämällään.

Mutta mistä nämä toimijat, Suomen ulkopoliittiset toimijat, muusta viestivät kuin itsestään?

Poliisitkin olivat Suomen ulkosuhteisiin kuuluvissa tehtävissä, virkatehtävässä.

Mediasta seurattuna Dalasin ja Pudasjärveltä aikaisemmin karkotetun ja palautetun afrikkalaisen nuoren maastapoistaminen on ollut käskytysketju ja määräysten konemaista toteuttamista.

Dalasin käännytyksen järjestelyistä ja toteutuksesta vastanneen suomenkuvalehti fi:n haastatteleman Oulun apulaispoliisipäällikkö Johanna Kiviniemen mielestä hänen alaisensa ovat toimineet niin kuin pitääkin.

Dalasin käännyttämistä läheltä seuranneet kuitenkin näkevät käännyttämisessä ja Dalasin kohtelussa moraalisesti epäilyttäviä piirteitä. Suomen Kuvalehti pitää tapahtunutta ylimielisenä ihmisarvon loukkauksena (SK pääkirjoitus 5.4.2012), heittäen vielä kommentin ”Ja poliitikot ovat hiljaa”. Toivottaapa SK niille, joita viaton kärsimys ei liikuta, hyvää matkaa Saatanalle ja sen enkeleille varattuun ikuiseen tuleen. ”Sinnehän menivät ne, jotka eivät ottaneet luokseen alastonta, nälkäistä, vangittua ja koditonta”, SK kirjoittaa Raamattuun vedoten.

Oulun poliisin ja Suomen maahanmuuttoviranomaisten olisi varmaan hyvä jatkaa kouluttautumistaan kuuntelemalla Suomen sotaveteraanien kuvauksia saksalaisista sotilaista, jotka toimivat käskyttämisketjun sokeina sotakoneina saman aikaisesti kun suomalainen sotilas käytti omaa harkintaansa ja tukalassakin tilanteessa jopa huumoriaan.

Suomalainen kulttuuri on luterilaisen eetoksen läpäisemä. Tuohon eetokseen, ilmapiiriin ja sen eettiseen ja moraaliseen ajatteluun kuuluu opetus esivallasta. Ihmistä ei ainoastaan hyvänä vaan myös pahana pitävä luterilainen esivaltaoppi tarkoittaa yhteiskuntaan sisään rakennettua turvallisuutta ja järjestystä heikon ja arvokkaan suojelemiseksi ja puolustamiseksi. Tuossa järjestelyssä esivallan edustaja, olipa hänen virka-asemansa tai työtehtävänsä mikä tahansa, on aina palvelija. Koskaan hän ei saa pitää itseään herrana, ylempänä toista ihmistä. Suuruus on palvelemisessa!

Nyt tuo suomalaisessa yhteiskunnassa sisäänrakennettuna toimiva järjestely, järjestelmä, ei ole toiminut heikon ja arvokkaan suojelemiseksi ja puolustamiseksi kuten sen olisi pitänyt ottaen huomioon sekin, että Dalas kotimaansa Angolan perintönä pelkäsi poliisia.

Oulun poliisivankilaan Dalasia tapaamaan päässyt suomenkuvalehti fi:n haastattelema rovasti Erkki Piri on kuvannut keskusteluaan Dalasin kanssa ”panssarilasin läpi rätisevän puhelimen välityksellä; lasin takana oli kyyryssä kauhistunut, itkettynyt nuorukainen. Näen edessäni Antonion kasvot koko ajan. Se oli elämäni kauheimpia ja järkyttävimpiä näkyjä. Ei syyttömän nuoren väliaikainen oleskelupaikka ole vankila. Näillä pojilla on rankka tausta, johon liittyy paljon sotaa, pelkoa, pahoinpitelyä ja järkytystä. Hehän vavahtavat jo, kun näkevät palomiehen kadulla. Ja sitten suljetaan tällaisiin tiloihin!”

Yhteiskunnallisen toiminnan tavoilla ja menetelmillä on aina moraalinen pohja. Tapa kohdata toinen ihminen, viestintä, keskustelu, koko toimintakulttuuri on eettinen teko ja prosessi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.