Lautakasajuttu ja tuppeensahattu

Lautakasajuttu ja tuppeensahattu

Matti Vanhasen lautakasajutun ollessa ajankohtainen ja tuore eräs jo pitkään työelämässä ollut henkilö puhui toistuvasti olevansa vakuuttunut, että kysymyksessä on samanlainen tapaus, minkä hän itse oli nuorana kesätyöntekijänä kohdannut.

Kyseisen henkilön piti annettuna työtehtävänä lähteä kuljettajan apuriksi puutavarakuorma-autoon. Myös hän tiesi kuljetuksen osoitteen ja ihmetteli, miksi kuljettaja risteyksessä käänsi auton aivan toiselle tielle. Selitystä hän ei saanut. Käsitykseksi sermones.fi:lle puhuneelle henkilölle jäi, että kysymys oli pimeästä toiminnasta.

Pimeitä töitä ja niiden kohteeksi joutui myös Matti Vanhanen.

Ylen uutistoiminnan johtajan Atte Jääskeläisen erottua Ylestä voi kysyä, lähtikö Ylestä oikea henkilö.

Puolustaessaan aikanaan syyttömyyttään Matti Vanhanen pinnisti muistiaan myös tuppeensahatuista laudoista.

Tuppeensahatuista laudoista on aika-ajoittain siitä lähtien puhuttu, vieläpä sävyssä että asiassa olisi jotakin hyvinkin hauskaa.

Vanhanen oli kirjahyllyä varten ostanut Ylen mainitsemasta rakennusyhtiöstä pienen määrän tuppeen sahattua koivua, raakalautaa, jonka ostamisesta hänellä olivat ostokuititkin näyttää. Kirjahyllynsä rakentamisen hän oli selostanut järjestämässään tiedotustilaisuudessa. Nyt vielä kevällä 2017 Ylegate-kirja mainitsee tapauksen.

http://mattivanhanen.fi/lautakasa/

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.