Yle Radio 1:n kuuntelijat ovat suorissa kontaktiohjelmissa usein kiitelleet kyseisen kanavan ohjelmia ja yhtyneet vuosien takaiseen ainakin toimittaja Juha Virkkusen toistamaan lausahdukseen ”Onneksi meillä on Ylen ykkönen!” Radio 1:n kuuntelijat ovat kokeneet tulleensa palvelluiksi arvostuksiaan vastaavalla tavalla ja muut radiokanavat ovat suurimmaksi osaksi jääneet kuuntelematta.

Avasipa radion Lukupiirin, Ykkösaamun tai Klassisen musiikin toivekonsertin aikaan tiedossa on ollut hyvää suomenkieltä, tyylitajua ja esillä olevien asiakokonaisuuksien ammatillista hallitsemista.

Myös lapset on kontaktiohjelmissa pyritty kohtaamaan asiantuntemusta ja hyviä käytöstapoja noudattaen. Lauantaiaamupäivisin lähetetty lastenradio, Pikku Ykkönen, on koonnut soittajiksi lämpimien ja lempeiden laulujen toivojia, ja ohjelma on muodostunut tavallaan perheohjelmaksi, sillä usein puhelimessa olevan lapsen tukena kuiskaajana on äiti tai muu perheenjäsen. Laulujen toivojissa on myös isovanhempia, joille radioon soittavat lapset kavereiden ja kummien lisäksi lähes poikkeuksetta lähettävät terveisiä.

Joulun alusviikoilla lähetetyssä Pikku Ykkösessä kuitenkin oli toisena juontajana miestoimittaja, jonka teoreettinen kieli ei välttämättä ollut jokaiselle lapselle ymmärrettävää. Keskustellessaan lapsen kanssa joulun odotuksesta juontaja kysyi muun muassa ”mitä perinteitä teillä on?” tai ”onko teillä joitakin perinteitä?”

Moi-tervehdyksen käyttäminen myös on useille kehäkolmosen ulkopuolella asuville lapsille outo. Varsinkaan Pohjois-Suomessa sitä ei käytetä. Vaikuttaa siltä, että Pikku Ykköseen soittavat lapset suorastaan hämmentyvät moittelusta. He ovat tottuneet yksinkertaisiin tervehdyksiin hei ja heippa.

Viime lauantaina eli 17. tammikuuta lähetetty Pikku Ykkönen oli huolella suunniteltu ja huolella toteutettu. Täydellistä epäonnistumista sen sijaan edusti Pikku Ykkösen eräs aikaisempi joulunjälkeinen lähetys, jossa varsinkin toisen juontajan tyyli ja ammatillisuus edustivat tasoa, jota ei saisi ilmetä millään radiokanavalla kaikkein vähiten lasten radiossa. Erään laulutoivomustaan esittävän lapsen kanssa keskustellessaan juontaja päästi suustaan jopa kirosanan, tosin välittömästi korjaten sen normaaliksi laatusanaksi. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut.

Yle Radio 1:ssä aloittanut puhe- ja suora kontaktiohjelma lauantaisin kello 12.15 alkaen kello 14 saakka edustaa laatua, tasoa ja sisältöä, joiden ilmestyminen kyseiselle kanavalle herätti hämmästystä. Jo sisältönä feminismi on 20 – 30 vuoden takaisen aihepiirin toistoa. Aihepiiri on käsitelty moneen kertaan kaikissa mahdollisissa keskustelupiireissä ja medioissa.

Tapa, jolla feminismiä ohjelmassa tarjotaan kuuntelijoille, ei ole sitä, mihin Yle Radio 1:n ystävät ovat tottuneet ja minkä vuoksi he kuuntelevat kyseistä radiokanavaa. Ohjelman tunnushuudoksi otettu hyökkäyskäsky ”tulta munille” on harkitsematon valinta.

Rakennettakoon Radio 1:n kuuntelijoille toisenlainen puheohjelma puhelinkontakteineen tämän päivän kysymyksenasetteluista. Tärkeitä ja keskustelemista odottavia aihepiirejä on tarjolla. Niitä on sekä kansallisella että kansainvälisellä agendalla.

Suorissa kontaktiohjelmissa on tärkeää myös, ettei puhelimessa päästetä läpi sopimattomia puheluita. Tulta munille-ohjelmassa on jo kuitenkin saanut viestinsä läpi vanhoillislestadiolaisuutta vahingoittamaan pyrkivä sanoma.

Useat Pikku Ykköseen soittavat lapset ovat ilmeisesti juuri vanhoillislestadiolaisista kodeista. On ristiriitaista, että Yle Radio 1 sallii juuri heidän kotiensa ilkeämielistä arvostelua ja vieläpä välittömästi lasten radion jälkeen. Pitäisi radiotoimittajien kyetä käsittämään, ettei fenimismiohjelmaan soittavien aikuisten kritiikki ja Pikku Ykköstä seuraavien lasten ja heidän kotiensa viitekehykset ole identtiset. Kritisoijat muodostavat pienen joukon, mutta heidän nimettömiä viestejään on paitsi heidän omilla internet-sivuillaan myös ainakin kahdessa laajalevikkisessä mediassa – Yle Radion ei soisi hairahtuvan samoille linjoille.