Ensin näyttäviä tuloksia kuntayhteistyöstä ja vasta sitten puheita suurkunnasta

Ensin näyttäviä tuloksia kuntayhteistyöstä ja vasta sitten puheita suurkunnasta

Erityisesti Raahessa on aivan viime aikoinakin tehty vakavia esityksiä suurkunnasta Raahen ja ympäristökuntien kanssa. Ennen keskustelun avaamista olisi kuitenkin pitänyt olla näyttöä jo tapahtuneesta onnistuneesta yhteistyöstä kuntien kesken.

Yhtenä esimerkkinä yhteistyön puutteesta on ollut sallia Vihannin Uturinteen laskettelurinteen toiminnan lakkaaminen. Kuitenkin perheitä koskevista yhteistyömuodoista rinteen säilyttämisen olisi pitänyt ollut kärkisijalla.

Yksityisin varoin perustettu laskettelurinne oli seutukunnan lapsiperheille tärkeä. Raahen naapurikunnassa olevalle laskettelurinteelle ei kuitenkaan ilmennyt tukea seutukunnan mistään kunnasta. Syynä ei ollut rahan puute vaan kuntapäättäjien täydellinen sokeus perheitä palvelevalle yritykselle.

Laskettelurinteet ovat kaukana Raahesta. Perheet kuitenkin pitävät tärkeänä lastensa ohjaamista myös laskettelun pariin. Matkoineen, ruokailuineen, hissilippuineen ja yöpymisineenkin käynnit hiihtokeskuksissa ovat kalliita. Niitä ei vaivalloisuuden takia muutenkaan ole mahdollista usein tehdä.

Raahen seutukunnan jokaista asukasta lähellä sijainnut Uturinteen laskettelurinne oli niin lähellä, että siellä oli mahdollista käydä työpäivän jälkeen. Sinne oli mahdollista äidinkin ajaa autolla lasten kanssa vaikka useasti viikossa ja näin antaa lapsille mahdollisuus opetella laskettelu ja lautailu. Samalla äidillä itsellään oli mahdollisuus harjoittaa omia laskettelutaitojaan ennen suuren hiihtokeskuksen rinteeseen menoa.

Myös lapsiperheitä palvelleen Jokelanperän eläintarhan antoivat silloinen Pattijoen kunta ja Raahen kaupunki muuttaa Revonlahden kuivaan peltomaastoon. Pattijoen Jokelanperällä sijainneesta eläintarhasta on muistot monella äidillä ja isällä kun kesäisellä retkellä lasten kanssa sai istahtaa syömään eväitä ja katselemaan joessa uiskentelevia lintuja.

Revonlahdelle siirtynyt eläintarha ei pystynyt houkuttelemaan. Yksi tutustumiskerta riitti. Puuttui Pattijoen Jokelanperän eläintarhan tärkeä luonnonvesielementti. Tekolammet eivät korvanneet eläintarhan läpi polveilevaa jokea.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.