Oulussa ja Espanjassa tehdään aikuisille ulkoilupuistoja kuntoilulaitteineen – tehtäisiinpä Raahessakin ja jokaisella paikkakunnalla

Oulussa ja Espanjassa tehdään aikuisille ulkoilupuistoja kuntoilulaitteineen – tehtäisiinpä Raahessakin ja jokaisella paikkakunnalla

Oulun aikuiskuntoilijoita on hellitty uudella kuntoilupuistolla. Tervaporvarinpuistoon Länsi-Tuiraan Oulujoen rannalle on rakennettu ulkoilmakuntosali. Rakennuttajia ovat Oulun kaupunki ja Rotaryklubi.

Jaana Haapaluoman haastattelemat (Kaleva 28.10.010) Oulun Eläkeläiset ry:n jäsenet olivat testaamiinsa laitteisiin tyytyväisiä. Laitteita uudessa kuntoilupuistossa on yhteensä kolmetoista. Ilman painoja toimivia laitteita ovat muun muassa jalkaprässi, vatsalihaslaite ja strepperi. Laiteiden teho perustuu siihen, että vastuksena on käyttäjän paino.

Laitteista on riisuttu ylimääräinen pois, jotta ne pysyisivät ulkosalla kunnossa, todetaan Kalevan artikkelissa.

Artikkelin mukaan kuntoilulaitteita on viety Oulun muihinkin puistoihin.

Sermones.fi on vuosi sitten uutisoinut aikuiskuntoilijat huomioon ottavasta puistohankkeesta Oulun Koskelassa ja esittänyt vastaavaa Raahen Koivuluotoon esittäen samalla koko Ollinsaari-Koivuluoto-kokonaisuuden kehittämistä. Artikkelit ovat alla kopioina.

Aikuisten kuntoilupuistot eivät ole vain oululaisten keksintöä. Espanjassa asia on nähty erityisen tärkeäksi. Helsingin Sanomat otsikoi uutisensa sanoilla ”Senioripuistoja maailmalle” (6.11.2010). Kysymyksessä on Rovaniemellä toimivan lasten leikkivälineitä valmistavan Lappset Groupin tuotekonseptin laajentuminen aikuiskuntoilijoiden ulkoilupuistojen välineisiin. Uutisen mukaan viimeisimpänä tilauksena lasten leikkivälineitä valmistavalta yritykseltä on mennyt Espanjan Kataloniaan 168 senioriliikuntapaikkaa.

Lappset Groupin hallituksen puheenjohtaja Johanna Ikäheimo kertoo HS:n haastattelussa, miten kuusikymppiset naiset tulevat hameissaan ja käyttävät laitteita innoissaan. Tarvittaessa heitä neuvoo Lappsetin palkkaama fysioterapeutti.

Lappset Group on myynyt kehittämiään aikuiskuntoilijoille tarkoitettuja tuotteitaan eri puolille maailmaa yli 400 kpl.

Lappsetin kuntoiluvälineissä ja lasten leikkivälineissä käytetään Lapin puuta ja Tornion terästä.

Alla kopioina sermones.fi:n artikkelit 18.11.2009 ja 16.11.2009. Lue artikkelit arkistosta, jossa ne ovat selkeämmin esillä kuin tässä kopioina. Artikkeleissa vuosi sitten mainittu Ollinsaaren koulun remontti on toteutunut. Koivuluodosta lohkaistu tontti PPO:n liiketalon rakentamiseksi on parhaillaan Raahen kaupunginvaltuuston käsittelyssä.

Raahen Ollinsaari-Koivuluoto-kokonaisuudessa on otettava aikuiskuntoilijat huomioon vielä enemmän
18. Marraskuu 2009 | Tekijä Nettilehti Sermones | Kategoria Näkökulmia

Lisäyksenä siihen, mitä sermones.fi on kirjoittanut Raahen Ollinsaari-Koivuluoto-kokonaisuuden kehittämisestä maanantaina 16.11., seuraavassa aikuiskuntoilijoiden huomioon ottamisesta vielä enemmän.
Oulun Koskelan puistolle ollaan toteuttamassa uutta ilmettä (Kaleva 17.11.) rakentamalla lapsille entistä korkeampitasoisempi leikkipaikka, mutta uudistustöissä huomioidaan myös aikuiskuntoilijat ja ikäihmiset.

Oulun liikuntaviraston rahoittamana puistoympäristöön on tulossa yhdeksän erilaista aikuiskuntoilijalle tarkoitettua ulkokuntoilutelinettä. Niitä ovat muun muassa vatsalauta, hyppymittari ja kävelyteline. Aikuisille tarkoitetut ulkoiluvälineet erotetaan selkeästi lasten leikkipuistosta ja leikkipuistovälineistä.

Kalevan lehtiartikkeli kertoo edelleen, että puistoalueelle rakennetaan myös pieni puutarha- ja oleskelualue. Kuntoilureitin varrella on vajaakuntoisia ajatellen korotettu penkki ym.

Puisto on saamassa paljon uusia istutuksia. Puistoon istutetaan koristeomenapuita. 21 virginiantuomea, 21 kotipihlajaa, 33 metsäkuusta ja kymmenkunta koristekirsikkapuuta. Ensi kesänä puistoon istutetaan useita satoja pensaita, jotka ovat marja-aroniaa, koivuangervoa, unkarinsyreeneejä ja kaunokuusamaa.
Koskelan puistosuunnitelmat toteutuvat kuluvan talven ja ensi kevään aikana.

Raahen Ollinsaari – Koivuluoto – aluetta lähellä olevien asukasyhdistysten on ehdottomasti tutustuttava Kalevan esittelemään puistosuunnitelmaan Oulun Koskelan kaupunginosassa ja aktivoiduttava kuluvan viikon maanantain sermones.fi:n artikkelin mukaisesti myös esitetyn kirjastofilosofian mukaiseen toimintaan.

Sermones.fi:n esittämä Ruonanojan ympäristöhanke kuuluu juuri Ollinsaari-Koivuluoto-kokonaisuuteen. Jo kesällä 2007 22. elokuuta sermones.fi kirjoitti Ruonanojasta. Seuraava artikkeli ”Tehdään Raaheen toinen kauneuskanava – käynnistetään suuri ympäristöhanke” oli sermones.fi:ssä 5.11.2007. Muita asiaa käsitteleviä artikkeleita on päiväyksillä 19.2.2008 ja 10.4.2009.

Tehdään Raaheen Ollinsaari-Koivuluoto-kokonaisuus – nyt ideoimaan trendikästä kirjastofilosofiaa
16. Marraskuu 2009 | Tekijä Nettilehti Sermones | Kategoria Näkökulmia

Raahen urheilu- ja liikuntaväki ei ole vielä tyytynyt kaupungin kaavamuutokseen Koivuluodossa City-Markettia vastapäätä sijaitsevan koivikon osalta. Myös sermones.fi on ottanut kantaa kauniin suomalaisen koivikon säilyttämiseksi (13.11.).

Koivuluodon koivikolla on nimensä mukaisesti kulttuurinen merkitys. Sadan vuoden ikäistä koivikkoa ei kasvateta yhdessä kesässä takaisin.

Myös Ollinsaaren koulun remontti tai peruskorjaus on vaakalaudalla. Näin ei kuitenkaan saisi olla, sillä koulun vaikutuspiiri ulottuu kauas Palonkylään ja koulu on ehdoton sydän koko Ollinsaaren alueella.

Koivuluodon liikunta- ja luontoalue tulisi nähdä kokonaisuutena ja sellaisena suunnitella sen kehitysnäkymät. Esimerkiksi Koivuluodon urheilu-alueeseen valaistuin kuntoreitein liittyvä erittäin kaunis sekametsä on jo valmis puistometsä, jota on varjeltava kuin silmäterää. Puistometsäalue rajoittuu yhdeltä sivulta Halpa-Hallin paikoitusalueen ohi kulkevaan Uimahallintiehen ja toiselta puolen leveänä virtaavaan Ruonanojaan Pajuniityntien varressa. Pajuniityntien toisella puolen puistometsän kohdalla on Raahen Rauhanyhdistyksen toimitalo ja sen länsipuolella Paloasema.

Ollinsaaren kirjaston lakkauttaminen oli suuri vahinko. Missä olivat kirjaston toiminnan puolesta toimijat? Missä viipyivät alueen asukasyhdistysten aktiivit? Missä piileskelivät haja-asutusalueen väestön elin- ja viihtyisyysmahdollisuuksien puolustajat?

Ollinsaaren kirjasto tulisi ehdottomasti saada takaisin.

Kirjaston yhteyteen voisi kehittää aktiviteettejä kuten kahvio – ainakin kahviautomaatti – ja seurusteluryhmät käsitöiden harrastajia varten tms. Sunnuntain Helsingin Sanomat (15.11.) esitteli Tukholman metroaseman trendikkään kirjaston. Lehti kertoo Helsingin kirjastotoimen johtajan käyneen keräämässä ideoita Tukholmassa.

Ollinsaaren kirjastosta olisi mahdollista tehdä trendikäs kohtaamispaikka myös nuorille. Iäkkäämpiä kirjasto palvelisi aukioloajoillaan jo aamu seitsemältä. Tukholman metrokirjastot ovat auki lähes vuorokauden ympäriinsä. Kirjaston aulassa on lainojenpalautusautomaatti, kahviautomaatti ja tietokoneita, joilla voi lukea sähköisiä lehtiä ja selata internetiä. Yksi uutuus metrokirjastossa on pääte, josta voi ladata omalle muistitikulle elokuvia, sähköisiä kirjoja ja vaikka kielikursseja. Kirjastossa on näyttelyitä.

Metrokirjastoja eli tunnelbanakirjastoja Tukholmassa on suunnitteilla lisää. Niiden sijaintia metrosssa perustellaan sillä, että ne ovat siellä, missä ovat ihmisetkin.

Nyt pitäisi Ollinsaaren, Kaupunginmetsän, Palonkylän ja Mestauskallion asukasyhdistysten lähteä keräämään ideoita Raahen Ollinsaaren kirjaston toimintafilosofiaa varten. Kaupungin kulttuuri- ja kirjastotoimen johtajat voisi napata mukaan.

Koivuluodon liikunta-alueelle tarvittaisiin tenniskenttien lisäksi aloitusrata golfin opettelemiseksi. Raahen kasvava seniorijoukko tulisi ohjata golfin piiriin helpoilla alkeisopetuksilla, joiden jälkeen voisi rohkaistua oikealle golf-kentälle jollainen on melko lähellä Siikajoella, mutta jonne eivät kaikki rohkene mennä edes kurkistelemaan.

One thought on “Oulussa ja Espanjassa tehdään aikuisille ulkoilupuistoja kuntoilulaitteineen – tehtäisiinpä Raahessakin ja jokaisella paikkakunnalla

  1. Oulussa on useita asukastupia. Onko niitä Raahessa? Onko yhtäkään, koska niistä ei puhuta?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.