Puhuttaa kyllä – tähänkö päättyi Dmitri Medvedevin poliittinen ura?

Puhuttaa kyllä – tähänkö päättyi Dmitri Medvedevin poliittinen ura?

Aivan kuin suomalainen media ei olisi puhunut niin paljon kuin olisi ollut aihetta Venäjän presidentin Dmitri Medvedevin vallanluovutustapahtumasta. Olisi luullut puhetta riittävän.

Pettymyksen aalto joka tapauksessa valahti kehon läpi presidentti Medvedevin ilmoitettua kannattavansa pääministeri Vladimir Putinin asettumista ehdokkaaksi Venäjän ensi vuoden presidentinvaaleissa. Vaikka näin oli ounasteltu tapahtuvankin.

Ehkä Yle Radio 1:n Ykkosaamu maanantaina 25. syyskuuta sähköisti ilmapiiriä tutkija Arto Luukkasen haastattelussa ja tiedottamisessa uudesta piakkoin ilmestyvästä Venäjä-tutkimuksestaan.

Presidentti Medvedevin valoisilta vaikuttaneet kasvot ovat antaneet toivoa Venäjän myönteisestä tulevaisuudesta. Pääministeri Putinin KGB-läisiin kasvoihin vain ei voi tottua. Siitä huolimatta, että Putinin kasvoilla on viipynyt poikamaisen vilpittömän ilon ja huvittuneisuuden ilme tilanteissa, jotka ovat olleet vastakohta tai vieraita köyhissä ja puutteellisissa oloissa kasvaneelle pojalle – kuten Viitasaaren sahurin, kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen kulttuurishokit vastaavissa tilanteissa.

Ks. sermones.fi:n artikkeleita mm.hakusanoilla ”Putin”, ”Medvedev”, ”Arto Luukkanen”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.