Keskiluokan hyvätuloiset katselevat maailmanmenoa kuin teatterinäytöstä ja tv-viihdettä – yhteiskunnalliseen toimintaan he ovat liian mukavuudenhaluisia – seuraukset voivat olla vakavat!
”Arabikeväästä” ja Espanjasta alkanut demokratialiikkeeksi nimetty liikehdintä on saavuttanut myös Suomen.
Nykyistä maailmanmenoa kyseenalaistaneiden ihmisten näyttävää ”kaduille tuloa” on uutisoitu Lontoosta ja New Yorkin Wall Streetiltä. Niin sanottuja demokratiamielenosoituksia järjestettiin viime lauantaina 15. lokakuuta myös Suomessa.
Mikä on saattanut maailmanmenon siihen vaiheeseen, että väkivallan siementä itsessään kantavat toimintamuodot yleistyvät ja saavat järjestäytyneessä ja laillisessa yhteiskunnassa hyväksynnän sellaisenaan? Siis kyseenalaistamatta toimintatapaa. Asiasisältö tosin vastaa ihmisten yleistä kokemusta.
Vuosikymmenten ajan on länsimaisen ja suomalaisen yhteiskunnan arvo-asteikon ylimpinä arvoina olleet tasa-arvo, ihmisarvo, demokratia, lähimmäisistä huolehtiminen, hyvinvointi, hyvä elämä. Kuitenkin samanaikaisesti yhteiskuntaa ovat nakertaneet huonovointisuuden indikaattorit.
Hyväpalkkainen keskiluokka on voinut hyvin. Siis liian hyvin!
Ammattijärjestöt ovat voimakeinoin nostaneet jäsentensä ja ammattiryhmiensä palkkatasoa vuosi vuodelta – yhä vain. Lakoista puhutaan tälläkin hetkellä! Jokaisen palkka- ja työehtoneuvottelun – pienen pienenkin – uutisointi on näyttävää ja kuuluvaa. Voimantunto on suuri! Puuttuu yhteiskunnallinen tilannetaju. Lakkokenraaleilla on valtaa. Yhteiskuntaan hiipinyttä huonovointisuutta ja epätasa-arvoa he eivät tunnista.
Mitä tekee hyväpalkkaiseksi ja hyvin neuvoteltu väestönosa? Sillä on niin mukavaa ja leppoisaa, ettei yhteiskunnallinen valveutuneisuus maistu. Yhteiskunnan ilmiöitä ja maailmanmeno katsellaan kuin teatterinäytöksiä ja tv-viihdettä. Siis sivusta, sillä juokseehan palkka!
Voi vain muistella niitä aikoja, jolloin suomalaiset sankoin joukoin menivät vaaliuurnille vaikuttamaan ulkonaisestikin kunnioitusta osoittaen. Vanhemmassa ikäpolvessa on vielä heitä, jotka pukeutuvat pyhävaatteisiin vaalipaikalle mennessään ja juovat vaalikahvit merkittävän tapahtuman kunniaksi.
Mutta miten on nyt? Hyväpalkkaisten vanhempien äänestysiän saavuttaneet nuoret eivät aina jaksa vaivautua edes äänestämään.
Mukavuudenhaluisen väestönosan seuratessa tapahtumia ja ihmisten elämää vain sivusta, jotkut toiset voimat alkavat ottaa valtaa itselleen. Toisia voimia ovat he, jotka nyt ”menevät kadulle” ja joita mukavuudenhaluiset nimittävät ”demokratialiikkeeksi”. Yhteiskunnallisesti samentunein – ja sokeutunein – silmin maailmaa katselevat mukavuudenhaluiset eivät tunnista, mikä vaara piilee joukkoliikehdinnässä.
Jälleen olisi aika jokaisissa uutisissa toistaa jo edesmenneiden suomalaisen demokratian puolustajien opetuksia. Mutta mitä saadaan lukea? Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari kirjoittaa Kalevan artikkelissaan: ”Liikehdintä on selvästi vasemmistolaista, mutta ei välttämättä kanavoidu vasemmistopuolueiden kannatukseksi. Pian talveksi kääntyvä poliittinen syksy on mielenkiintoinen. Kansanliikehdintä ja Ranskan lähestyvät presidentinvaalit saattavat muuttaa poliittista ilmapiiriä ja asetelmia uuteen uskoon” (18.10.2011).
Syksy voi olla liian ”mielenkiintoinen” ellei mielenkiintoisuuteen johtavia toimintatapoja myös tarkastella. Jaakonsaaren alakerta-artikkelin otsikko on ”Eettinen vallankumous ja ahneuden aikakauden loppu”.
Eri puolilla maailmaa on tunnistettavissa hätää ja epäkohtia. Hätää ei poisteta ellei olla aktiivisesti toiminnassa mukana. Mutta millä menetelmillä? sermones.fi on kirjoittanut valistuneesta osallistumisesta useissa artikkeleissaan (hakusana mm. ”valistunut osallistuminen”, ”luterilainen etiikka”).
Seuraavassa ote sermones.fi:n artikkelista 8.2.2008:”Luterilainen viitekehys pohjoismaissa on tarjonnut vakaan ympäristön yhteiskuntarauhaa ylläpitävälle keskustelukulttuurille.
Luterilainen etiikka pitää tärkeänä yhteiskunnallista osallistumista, jossa on oleellista myös osallistumisen tapa. Yhteiskunnalliset uudistukset on toteutettava keskustellen ja neuvotellen. Tämä periaate edellyttää, että osapuolet tai kansalaiset ja päättäjät kohtaavat toisensa avoimesti kasvoista kasvoihin jalat saman pöydän alla.
Ihminen kasvaa siihen viitekehykseen, missä hän elää ja siksi tapa osallistua on kulttuurissa keskeistä.
Ollaan tekemisissä suurten sivistys- ja kasvatuskysymysten kanssa, jotka samalla ovat yhteiskuntarauhakysymyksiä.
Hyvää yhteiskuntatiedon kertausta olisi myös luterilaisille itselleen tutustua yhä uudestaan uskonpuhdistaja Martti Lutherin yhteiskunnallisiin näkemyksiin. Luther otti julkisesti kantaa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta, mutta hänen kantansa väkivallan käyttöön yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamiseksi oli ehdottoman kielteinen. Väkivaltaisessa maailmassa on hyvä päivittää tämäkin luterilaisen etiikan opetus.
Media on välittänyt meille tottumiseen asti tietoja ja kuvia mielenosoituksista, mellakoista, vihan vääristämistä kasvoista ja raivostuneista huudoista, joita ovat säestäneet nyrkkiin puristetut kädet. Mikä mahtava voima voisikaan olla sillä, jos koko kristikunta yhteisvoimin toisi esiin kantanaan, että nyrkkiin puristettu käsi ja vihalla vaikuttaminen eivät ole ainakaan kristityn tunnuksia tai tuntomerkkejä.
Hyviin toimintatapoihin kuuluvat aina ihmisen ja ihmisyyden kunnioittaminen.”
Artikkelissa vedotaan luterilaisen etiikan periaatteilla myös Suomen kirkollisiin piireihin. Ks. tähän liittyvä artikkeli päiväyksellä 23.9.2009 ”Maailmalla palaa ja Suomen kirkolliset piirit ovat hiljaa kuin hiiri – Ruotsin ja Tanskan autopalot ja riehumiset”.