Pelottaa yhä enemmän – siis raha ja valta pelottavat
Hoitajien palkkahuolet eivät enää vakuuta. Yleisönosastossa on jo vilautettu insuliinikuolemia. Yleisönosastoissa on esitelty myös omia palkkoja bruttoina ja lisineen. Hoitajat alkavat kerätä päälleen epäluottamusta. Alkaa syntyä kysymyksiä, mistä perimmältään on kysymys. Hoitajat eivät kuulu pienipalkkaisiin eivätkä heihin, joilla on pieni eläke. Myöskään kaikki hoitajat eivät ole korkeasti koulutettuja. He myös ovat itse ammattinsa valinneet. Toistuva vetoaminen annettuihin lupauksiin ei ole aikuiselle ihmiselle sopivaa. Perusteettomien vaalilupausten antaminen puolestaan ei ole eettisesti kestävää. Tietämättömyys ja erehtyminen lupaamissaan asioissa pitäisi myöntää. Tehyn toimenpiteitä…